LeKin farmikumppani Isku sekä Akaa säilyttivät liigapaikkansa

12. huhtikuun 2018
LeKin farmikumppani Isku sekä Akaa säilyttivät liigapaikkansa

Mestaruusliigan karsinnoissa 1-sarjajoukkueilla ei ollut mahdollisuuksia, kuun liigassa rutinoituneet Rantaperkiön Isku ja Akaa-Volley säilyttivät liigapaikkansa Karelian Hurmosta ja Maaningan Mahtia vastaan.

LeKin farmikumppani Isku, joka oli Mestaruusliigan viimeinen, kaatoi 1-sarjan mestarin Karelian Hurmoksen voitoin 3-1. Isku hävisi ensimmäisen pelin ja oli toista jo 0-2 tappiolla, mutta käänsi kotipelinsä 3-2 voitoksi. Peli käänsi ottelusarjan kulun, ja Isku voitti kaksi seuraavaa peliään ja varmisti sarjapaikkansa.

Iskun riveissä oli kaksi LeKin pelaajaa farmisopimuksen avulla, Sten Kruuda ja Simo Puttonen. He olivat mukana Iskun kolmessa voittopelissä. Etenkin Kruuda oli huimassa vireessä, hän oli kaikissa peleissään avauksessa ja palkittiin ensimmäisessä Iskun kotipelissä Iskun parhaana. Myös Puttonen pääsi kentälle sarjan aikana.

Toisessa otteluparissa Akaa-Volley ei jättänyt Maaningan Mahdille mahdollisuuksia, vaan voitti sarjan 3-0. Mahdilla oli läpi sarjan kokoonpano-ongelmia, mutta onnistui kiusaamaan Akaata hyvin. Liigassa tulokaskauden pelannut Akaa sai upean päätöksen hienolle kaudelleen, etenkin kotiyleisö on Akaassa sarjan parhaimpia.

LeKi onnittelee molempia paikalliskumppaneita sarjapaikoista!

Sanomalehti Karjalainen tosin uutisoi, että Hurmoksella voisi vielä olla mahdollisuus liigapaikkaan, jos Mestaruusliigan joukkuemäärää nostettaisiin 11. Lue lisää Karjalaisen artikkelista.

Tällä hetkellä on tarkoitus pelata liigaa ensi vuonna kymmenellä joukkueella, ja Savo Volleyn tullessa Sampon ja Lekan paikalle, ei kukaan tippunut suoraan tämän kauden päätteeksi.

Tällä hetkellä kauden 2018-19 1-sarjan joukkueet näyttäisivät tältä:

Karelian Hurmos
Maaningan Mahti
Kuortane
Lempäälän Kisa
Karhulan Veikot
VaLePa2
Kyyjärven Kyky
Liikunnan Riemu
Aitolahden Riento
Nurmon Jymy
Turun Toverit (2-sarjan nousija)
Napapiirin Palloketut (2-sarjan nousija)

Ensi kauden joukkuekokoonpano ei kuitenkaan ole vielä lopullinen, vaan erilaisia muutoksia voi vielä tapahtua.

Artikkelin pääkuva. Antti Raunio. LeKin Sten Kruuda auttoi farmipelaajana Rantaperkiön Iskua säilyttämään liigapaikan.