Ennakko: 10.11. Isku-LeKi

08. marraskuun 2018
Ennakko: 10.11. Isku-LeKi

Mitä: 1-sarjaa Rantaperkiön Isku – Lempäälän Kisa

Missä: Pyynikin palloiluhalli, Tampere

Milloin: lauantaina 10.11. klo. 17

Joukkueet kohtaavat historiansa ensimmäisen kerran sarjapelissä. LeKi on pelannut Iskun 2-joukkuetta vastaan, ja kohdannut Iskun edustusjoukkueen Suomen Cupissa ja harjoituspeleissä, mutta tosissaan kolmesta sarjapisteestä eivät joukkueet ole vielä koskaan mitelleet. Syykin on selvä: Isku on yksi historian menestyneimpiä liigaseuroja, eivätkä joukkueet ole ennen siis olleet samalla sarjatasolla. Isku joutui kuitenkin viime kauden jälkeen pudottautumaan 1-sarjaan taloudellisten syiden vuoksi.

Lähtökohta: Taas voidaan puhua kärkikamppailusta. LeKi kaatoi viime sunnuntaina sarjakärki Mahdin ja on sarjassa neljäs. Isku puolestaan voitti Kuortaneen ja on kolmas. Eroa on kolme pistettä, joten kyseessä klassinen kuuden pisteen kamppailu. Sarjan kärki on huipputasainen, viisi ensimmäistä ovat vain pisteiden päässä toisistaan. Molemmilla on sarjassa mukava voittoputki päällä, LeKillä kuusi ja Iskulla kolme peliä. Cupissa molemmat kaatuivat liigajoukkueille 0-3. LeKi on kärsinyt tappiot TuTolle ja Hurmokselle, Iskun ainoa häviö on Hurmokselle.

Pääpointti: Henkinen kantti. Molemmat tuntevat toisensa läpikotaisin, niin paljon tuttuja pelaajia on kentällä. Joukkueet ovat myös harjoitelleet ja pelanneet jonkin verran yhdessä. Kun kyseessä on vielä paikallispeli, ei matkarasitus astu rooliin. Iskulla on etulyönti kotikentän ja isomman harjoittelumäärän kautta. Armeijassa olevien iskulaisten kohdalla tilanne on hieman vaikeampi. Molemmille itseluottamus huipussa viime aikojen esitysten myötä, joten henkinen voima ja sitä kautta kovemmat suoritukset 20 pisteen päällä ratkaisevat.

Kokoonpanot: Anssi Vesanen pelasi Mahti-pelissä kauden ensimmäiset pallonsa. Vielä ei Anssi aivan parhaassa kunnossa ole, mutta parantaa päivä päivältä. Tuomas Siirilä takoi hurjat pisteet tauluun, ja nostanut tasoaan viime aikoina entisestään. Jukka Lehti sai pelituntumaa farmijoukkue Pälkäneessä ja on taas astetta valmiimpi. Loukkaantumisia LeKillä ei ole. Lekiläisistä kaikiaan kahdeksalla pelaajalla ja valmentaja Tapani Nyströmillä on Isku-taustaa.

Iskulla on laaja rinki, josta ammentaa. Uusimpana yhdysvaltalainen keskitorjuja Timothy Lourich liittyi ryhmään. Osa Iskun nuorista on armeijassa, mikä voi vaikuttaa pelikokoonpanoihin. Aleksi Mutka siirtyi alkukaudesta Hurrikaaniin lainalle. Liberona Niko Lintulan poissaollessa on ollut ex-LeKi Simo Puttonen. Puttosen liberointi on avannut toiselle ex-LeKille Eetu Rantaselle näyttöpaikkoja yleispelaajana. Matti Hietanen ei ole ollut joka pelissä mukana, mutta lienee paikallispelissä askissa. Joel Laakso on sarjan parhaita passareita, ja hakkuri Paavo Korhonen on kehittynyt hurjasti ja saanut paljon vastuuta. Iskun valmentaja Oskari Muurisella käytössä sarjan levein ja monipuolisin materiaali.

LeKin kokoonpano
Iskun kokoonpano

Seuraa heitä:

LeKi: Teemu Koivunen. Usean kauden Iskussa pelannut keskipelaaja palaa Pyynikille. On löytänyt syöttöönsä tuttua jenkaa ja vahva torjuntapelissä, kuten aina.

Isku: Simo Puttonen. Viime kauden LeKin avainpelaaja noussut Iskussa kapteeniksi ja luottohevokseksi. Joko yleispelaajana tai liberona. Takuuvarma suorittaja vähillä virheillä.

Otteluseuranta

Peliä voi seurata livenä Lentopalloliiton tulospalvelusta sekä LeKin lähettänä livestriiminä.

Artikkelin pääkuva: Antti Raunio