Otteluraportit Jyry-kaudet

Lempäälän Jyryn otteluraportit 2-sarjassa kausilta 2019-2016

KAUSI 2018-19

2.2.2019 Jyry – Salpis #7 Eetu Saarinen

Edellisen vieraspeli viikonlopun jälkeen pelattiin jälleen hakkarissa. Vastaan saapui salpis Hollolasta. Ensimmäinen erä mentiin aika tasatahtia puoleen väliin asti, siitä kuitenkin Jyry otti muutaman pisteen enemmän ja vei ensimmäisen. Puolten vaihto ei ole yleensä ollut kotisalissa meille helppoa ja sehän näkyi taas toisessa erässä. Tehtiin alussa liikaa virheitä eikä oltu tarpeeksi rohkeita hyökkäys pelissä, vastustaja pääsi useammankin pisteen karkumatkalle. Parin aikalisän ja vaihtojen jälkeen kuitenkin saatiin taas pelistä kiinni ja päästiin tasoihin ja ohitse. Tässä kohtaa myös vastustajalle tuli paljon virheitä. Toinen erä kääntyi Jyrylle. Siitä pitkälle erätauolle. Kolmanteen erään vastustaja vaihtoi useamman pelaajan, Jyry jatkoi samalla. Pikkuhiljaa Jyry otti etumatkaa erän alusta asti ja vastustaja ei pysynyt perässä vaikka kaikki vaihdot ja aikalisät he käyttivät. Päätettiin peli ässäsyöttöllä. Puhdas 3-0 voitto siis jyrylle. Ensi viikonloppuna jälleen kotipeli, naapuri Pälkänettä vastaan.

 

27.1.2019 Loimu – Jyry #2 Jonne Haavisto

27.1 pelattiin ylemmän jatkosarjan ottelu loimu-jyry.

Ottelu oli todella ailahtelevainen 1.erässä jyry hallitsi hyvillä syöttövuoroillaan ja vei erän nimiinsä selvin lukemin 17-25

2. Erä olikin vuorostaa loimun hallintaa. Jyry ei saanut hyökkäys puolella äijjistä tehoja irti, eikä myöskään syöttö kulkenut edellisen erän tapaan. Erän puolessavälissä kari hiedan ykköspaikan hyökkäys alkoi tökkiä (onsekova) jonka takia hakkuri joutui vaihtoon. Loimu vei erän selvästi nimiinsä.

3. Erässä loimun passari loukkaantui ja ei kyennyt jatkamaan. Loimulla ei ollut enään vaihtomiestä joten jyry otti erän nimiinsä.

4. Erä kaatui loimun kannalta passarin puutteeseen ja jyry porskutti komeean voittoon 1-3 ja nappasi tärkeät pisteet.

 

20.1.2019 Jyry – Tähti Valmentaja Kimmo Katajamäki

Jyry-VilTä 3-0.
Sunnuntain kotipelistä siis puhdas 3 pisteen voitto, ei tosin helpolla. Peliin lähdettiin kokoonpanolla Venni passarina, Tapsa ja Ossi keskimiehinä, yypeinä Eetu ja Tommi, hakkurina Kari(on se kova) ja liberona tuttuun tapaan Riku, tosin pelipaita jäi kotiin. Hyvään vastaanottoon on mukava rakennella peliä. Lisäksi syöttöjen reenaaminen rupeaa tuottamaan tulosta. Eli lentopallon perusasiat rupeaa pikkuhiljaa toimimaan. 1 erä suhtkoht selvällä pelillä meille. Toista erää johdettiin selvästi kunnes pieni nukahtaminen mistä kumminkin selvittiin kuivin jaloin. Passarin vaihto erän lopussa piristi peliä. Kolmanteen erään vaihdettiin passariksi Saku. Erä lähti kulkemaan Tähden tahdissa, tilanne vieraille jo 20-14. Sitten tuurit rupesivat kääntymään meille ja erävoitto 26-24. Pisteitä tuli tasaisesti kaikille.
Kari 13/+5
Tommi 10/+3
Eetu 8/+1
Tapsa 7/+4
Ossi 6/+4
Ensi viikon sunnuntaina pelit jatkuvat vieraspelillä Raision Loimua vastaan

 

13.1.2019 Äijät – Jyry Valmentaja Kimmo Katajamäki

Kevätkauden ensimmäiseen vierasotteluun häijään äijiä vastaan lähdettiin huonoita lähtökohdista. Peliin saatiin 7 pelaajaa. Työesteitä, ristiäisiä ja 3 kaveria armeijassa, mutta ei se määrä vaan laatu. Altavastaajina peliin lähdettiin, äijien kokoonpanossa Tulosen veljekset ja uutena vahvistuksena passari Antti Esko. Ennen peliä puhuttiin että lähdetään riskisyötöllä ja rohkeasti pelaamaan. Kokoonpano peliin oli passarina Saku, yypeinä Eetu ja Tommi, hakkurina Lauri, keskimiehinä Tapsa ja Venni. Liberona tutusti Riku. Vaihtopenkillä ei muita kuin valmentajat. Rohkeasti pelattiin, välillä onnistui välillä ei. Lopputuloksena taisteluvoitto 3-2. Hienoa pojat. Parhaat pistemiehet Tommi 19/+4 ja Tapsa 18/+10. Ensi sunnuntaina jatketaan kotipelillä klo 13:30 Vilppulan Tähteä vastaan. Saa nähdä mikä on kokoonpano siinä ottelussa.

 

6.1.2019 Jyry-NarPa Valmentaja Kimmo Katajamäki

Kevätkausi avattu kotipelillä Narpaa vastaan. Tiukassa pelissä tuli tappio 3-2. 1 ja 3 erä meni kotijoukkueen nimiin ja vastaavasti 2 ja 4 erä Narpalle. Viides erä jatkui tasaisena loppuun asti jossa rutinointuneempi vierasjoukkue hitusen parempi. Peli oli ailahtelevaa johtuen varmaan pitkästä joulutauosta ja reenivuorojen vähyydestä johtuen. Peliin sentään saatiin kasaan 11 miestä. Suurin osa pelistä pelattiin seitsikolla Venni passarina, yypeinä Saska ja Tommi. Hakkurina Vesasen Ossi, liberona Riku ja keskimiehinä Tapsa ja ossi. Parhaat pistemiehet olivat Tapsa 15/+13, Ossi V. 12/+4,  Tommi 12/-4 ja Ossi K. 11/+8. Seuraava peli ensi lauantaina Häijään Äijiä vastaan. Pelaajarosteri kapenee 3 pelaajalla kun huomenna armeijan harmaisiin lähtevät Jonne, Julle ja Ossi. Onnea pojat matkaan.

 

Valmentaja Kimmo Katajamäen mietteitä syyskaudesta.

Jyryn syyskausi on paketissa. Viimeinen peli pelattiin Häijään Äijiä vastaan Mouhijärvellä. Merkityksetön peli hävittiin 3-2. Tammikuussa jatketaan ylemmässä jatkosarjassa, mikä pelataan 2 lohkossa. Kummassakin 8 joukkuetta. Lohkojen 2 parasta välieriin. Pelejä tulee jatkolohkossa 14 kpl. Ottelu- ohjelma ei vielä tiedossa.
Syksyllä asetettu tavoite saavutettiin loppujen lopuksi varsin kivuttomasti, lopullinen sijoitus kolmas. Pistekeskiarvo 2/ peli. Syyskausi valmennuksen silmin varsin repaleinen, kuusikko vaihtui pelistä toiseen. Oli sairastumisia, loukkaantumisia, armeijaa ym. Passareista Jonne pelasi eniten varsinkin alkukaudesta kun pisteitä ruvettiin keräilemään. Saku ja Verneri saivat loppusyksystä tärkeää peliaikaa. Liberoista Riku pelasi enemmän, johtuen siitä että Jullea jouduttiin käyttään yp paikalla poissaolojen vuoksi. Yp ja hakkuriosasto eli eniten. Tommi alkukauden poissa selkävamman vuoksi. Kari pelasi alkukaudesta enemmän, marraskuussa muutto työn perässä rajoitti pelaamista. Mukana kuitenkin keväällä. Saskalta loistava alkukausi, sitten loukkaantuminen. Pitäisi olla mukana vuodenvaihteen jälkeen. Eetu pelasi yyypeenä eniten, parantaen koko ajan. Nuori yp. Lauri pääsi muutamassa pelissä kentälle, välillä lupaavia otteita. Reeniä vaan niin hyvä tulee. Keskimiehet Tapsa ja Ossi, joukkueen kantavia voimia. Konkareita vaikka ikävuodet ei vielä rasita. Valmentajien helppo heittää tämä kaksikko kentälle, toimii. Kisasta saatiin farmiapuja tarvittaessa, kiitos siitä. Toivottavasti apuja saadaan myös keväällä. Tarvetta on. 3 pelaajaa lähtee tammikuussa armeijaan. Muilta tarvitaan hyvää sitoutumista keväällä. Kiitos kaikille. Nyt huilataan pari viikkoa, 27.12 jatketaan.

 

1.12.2018 Jyry – Luja-Lukko 19# Lauri Peltoniemi

Lauantaina 1. joulukuuta Lempäälän Jyryn vieraaksi saapui Luja-Lukko Pälkäneeltä. Jyryltä puuttui pari avainpelaajaa, joka näkyi pelin aikana. Luja-Lukolla oli vahva ote ottelusta koko illan, vaikka pitkän erätauon jälkeen Jyry saikin kolmannen erän voitettua.
Luja-Lukolla varsinkin puolustuspeli oli hetkittäin erittäin kovalla tasolla ja Jyryllä oli vaikeuksia saada hyökkäyksiä jäämään.
Ottelu päättyi 1-3 Luja-Lukon voittoon.
Tilastoja:
Tommi 19/7
Eetu 15/5
Ossi 10/9

 

25.11.2018 Jyry – Tähti #18 Saku Tuomivaara

Su 25.11 LeJy kohtasi Vilppulan nuoret tähdet. Jyry lähti seitsemällä pelaajalla + kivenkovalla Toni Laineella peliin Tähteä vastaan.  Ensimmäinen erä meni lähes virheettömästi, Jyryn hallitessa. Toiseen erään lähdettiin samalla seitsikolla. Pisteitä taottiin vastustajan kanssa vuorotellen. Puolessa värin erää valmentaja Nieminen teki syöttövaihdon  ja vaihtoi ”syöttöspelialistin” Sakun syöttämään. Tämä kokeilu oli hyvä,  mutta ei valitettavasti ratkaissut toista erää. Erä päättyi vieraille 25-22. Kolmanteen erään lähdettiin samalla seitsikolla kuin kahteen aikaisempaan. Valmentajan luottamus on luja! Jyry hallitsi erää alusta lähtien 17 pisteeseen saakka. Vilppulan nuoret tähdet olivat saaneet kasaan 12pistettä.  Parin epäonnistuneen noston ja  Vippulan näyttävän hyökkäyksen johdosta oltiin tasoissa. Sitten mentiin taas vuorotellen kahteenkymmeneenneljään pisteeseen ja Vilppula vei pidemmän korren 26-24. Neljäs erä,  edelleen sama seitsikko. Erä lähti tasaisesti , päästiin kymmeneen pisteeseen ja tämän jälkeen Vilppula vei , koko ajan ollen pari pistettä edellä. Viimeiset kymmenen pistettä Jyryn nostot nousivat heikommin mitä aiemmin, joten passari Haavistolla oli vaikeuksia jakaa namupasseja, joita olemme Jonnelta tottuneet näkemään. Peli oli tukossa . Pelimme loppui siinä kohtaa , kun vastustaja pääsi kahteenkymmeneen pisteeseen. Tilastoissa loisti jälleen Tapio Tapsa Hieta 16/+15 . Tommi Nieminen 13/+2. Tommi pelasi tällä kaudella  ensimmäisen kokonaisen pelin kakkossarjassa  . Taakse jääneet loukkaantumiset eivät näyttäneet miestä lainkaan vaivaavan 🙂 . Tähti vei Vilppulaan tuliaisiksi komean voiton 3-1 Lempäälän Jyrystä. Onnittelut heille! Katsojia oli komeasti kymmenittäin,  kiitokset heille uskollisesta kannustuksesta!  Pelit jatkuvat la 1.12 klo 17   Pälkäneen Lukkoa vastaan  Hakkarissa. Sunnuntaina Jyry kohtaa Valepan junnut Sylvään koululla  .

 

17.11.2018 Isku-Veikot – Jyry #17 Verneri Halttula

Lauantaina 17.11 Lempäälän Jyry kohtasi kotijoukkueen valkeakosken iskuveikot.

Iskuveikkojen joukkueeseen oli edellisestä kohtaamisesta tullut uusia jäseniä, mutta peli oli pääpiirteittäin sama kun viimeksi kohdatessa.

Jyry aloitti kovalla syötöllä ja pystyi pysymään tasaisena ja horjumattomana koko ottelun ajan. Kotijoukkue oli vaikeuksissa jatkuvasti hyökkäyspelinsä kanssa johtuen jyryn kovasta torjunnasta.
Jyry voitettuaan ensimmäisen erän vaihtoi kokoonpanoa ja pyöritti pelaajiaan hyvin.
Erät olivat aikalailla samanlaisia ja jyry voitti 3-0 ottelun

 

10.11.2018 Jyry – AitRi #9 Kari Hieta

Lauantaina 10.11. Jyry kohtasi kotisalissaan AitRin.

Ensimmäisessä erässä Jyry teki vastustajan pisteistä melkein puolet omilla virheillään, mutta peli pysyi sen verran kasassa, että ensimmäinen erä pystyttiin voittamaan yllättävän selkeästi 25-15.

Toisessa erässä kotijoukkueen virheiden määrä kasvoi ja omaa peliä ei saatu kasaan. AitRi sai oman torjuntapelinsä toimimaan, eivätkä Jyryn miehet löytäneet siitä rakoja. Näin ollen erä AitRille 23-25.

Kolmannessa erässä AitRi jatkoi hyvää torjuntapelaamistaan, mutta kotijoukkue alkoi löytää torjunnasta rakoja ja osa lyönneistä saatiin jopa kohdistettua kenttään. Kotijoukkue teki tässäkin erässä omia virheitä runsaasti, mutta erä päättyi lopulta Jyrylle 25-18.

Neljänteen erään lähdettiin hyvillä mielin ja virheet vähenivät, mutta eivät täysin loppuneet vieläkään. Erä kuitenkin selkeästi 25-13 kotijoukkueelle ja koko peli päättyi 3-1.

Pelistä ei valitettavasti saatu tilastoja teknisten ongelmien takia. Ehkä ihan hyvä niin.

Pelit jatkuvat ensi viikonlopun lauantaina 17.11. kun joukkue matkaa  Valkeakoskelle ja kohtaa siellä Isku-Veikot.

 

4.11.2018 Luja-Lukko – Jyry #8 Tommi Nieminen

Sunnuntaina 4.11. Pälkäneellä uudessa, upeassa Kostia Areenassa 2.-sarjan kärkiporukoiden kohtaaminen. Odotettavissa oli hyvää lentopalloviihdettä.

Lukko oli viikolla muljauttanut passarin nilkan ja toisen päästänyt häämatkalle niin saivat LeKistä Lehden Jukan farmipelaajana tuurariksi, ja se oli siinä sitten…

Ekassa erässä Jyry pelasi pirteästi hyökäten, puolustaen, nostaen aivan mahtavasti. Pälkäne oli tutisemassa Jyryn hurjassa menossa. Jyry vei erän 25-18.

Sitten hyvän erän jälkeen lähdettiin vähän takki auki pelaamaan ja virheiden määrä Jyryllä lisääntyi huimasti ja vastustaja pääsi peliin mukaan.
Lukko kohensi vastaanottoaan ja Lehti pääsi heittelemään laatupasseja, joista laiturit hyökkäsivät rohkeasti ja tehokkaasti. Tätä samaa kaavaa jatkui koko loppupelin. Vastustaja oli tänään parempi.

Pelit jatkuvat ensi lauantaina 10.11. Hakkarissa Aitolahden Rientoa vastaan klo 17:00, tervetuloa!

 

21.10.2018 Kuortane – Jyry #16 Ossi Katajamäki

Sunnuntaina 21.10 Jyry matkasi Kuortaneelle testaamaan nuoren joukkueen kuntoa. Jyryllä omat haasteensa toi pelaajavaje. Kokoonpanosta puuttuivat Ossi Vesanen, Teemu Uusitalo, Verneri ”Valtteri” Halttula, Lauri Peltoniemi, Tommi Nieminen Ja Kari ”onsekova” Hieta. Paikalle lähdettiin siis kahdeksalla pelaajalla.

Ensimmäinen erä oli melko heikkoa, vaikkakin Jyry pystyi jotenkin roikkumaan mukana. Kenties jalat olivat Lempääläisillä jäänyt bussiin? Ensimmäinen erä Kuortaneelle 25-22. Toinen erä oli jo huomattavasti parempaa peliä ja Jyry vei erää alusta loppuun. Toinen erä Jyrylle selvästi  25-16. Kolmas erä oli tasaista, mutta Kuortane sai lopulta kiskaistua riittävät pisteet erän voittoon. Kolmas erä Kuortaneelle 25-20. Neljäs erä oli kuin uusinta toisesta erästä. Jyry vei peliä alusta alkaen ja voitti erän 25-18. Edessä oli siis viides erä. Viimeisessä erässä mentiin tasaisesti neljään pisteeseen, kunnes jotain tapahtui, ja Jyry sai hirveän hurmoksen päälle ja vei viidennen erän 15-5.

Lopputulokseen täytyy olla tyytyväinen, ottaen huomioon tuplaviikonlopun tuoman rasituksen ja pienen pelaajarosterin. Kaikki kunnia myös Kuortaneen joukkueelle, joka pelaa hienoa lentopalloa.
Jyryllä on ollut kolmen ensimmäisen viikon aikana joka viikonloppu tuplapelit, mutta seuraava viikko antaa mahdollisuuden ladata akkuja loppusyksyn peleihin, sillä seuraava peli on kahden viikon päästä sunnuntaina 4.11. Tuolloin matka käy Pälkäneelle uuteen halliin kohtaamaan Luja-lukon kunto.

 

20.10.2018 Jyry – VaLePa #12 Riku Nissilä

Jyry palasi voittojen tielle !

Tuplaviikonlopun ensimmäisessä pelissä vastaan asettui nuoria lupauksia täynnä oleva Valepa. Jyryn rosterista puuttui muutamia ukkoja kun Kari ”onsekova” Hieta oli vielä hakemassa rusketusraitoja Kanariansaarilla iskelmä baarissa, Peltoniemen Lauri kärsi vatsalihasten kasvukivuista ja Uusitalon Teemu oli jossain riennoilla. Uutena ukkona saatiin peleille kuitenkin Vesasen Ossi, joka täytti suuret, mutta himoitut hakkurin saappaat !

Itse peli sujui pääasiassa Jyryltä mallikkaasti. Ekat 2 erää passaillut Haavisto jakeli tasasesti palloa jokaiselle äijälle. Nosto toimi ja pallo kuoli. Kakkoserä voitettiin keskari Tapio Hiedan syöttöputken ansiosta selvin lukemin 25-12.

Kolmanteen erään vaihettiin passariksi Verneri ”Valtteri” Halttula ja Saska Saren teki tilaa Siltasen Jullelle, joka veteli hirmuisia vasurin pommeja paikasta kun paikasta! Erän loppupuolen vaikeuksista huolimatta homma poikki kolmessa erässä ja täydet pojot jäivät lempäälään lukemin 3-0! Tästä on hyvä jatkaa huomena aamulla kohti Kuortanetta.

 

14.10.2018 Tähti – Jyry #10 Tapio Hieta

Sunnuntaina vastaan asettui Vilppulan Tähti. Peliin saatiin 10 äijää mukaan kun Teemu (lekin mukana), Tommi (loukkaantunut) ja Kari ”onse kova” (matkoilla) puuttuivat rosterista. Peliin lähettiin kolmen ottelun voittoputkessa ja sitä lähdettiin jatkamaan mutta toisin kävi, kotijoukkue Tähti oli parempi 3-2 lukemin.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Tähti sai hyvällä syöttöpelillä vastaanoton rikki ja sai näin vaikeutettua Jyryn hyökkäyspelaamista. Erät Tähdelle 25-19 ja 27-25.

Kolmannessa ja neljännessä erässä Tähti alkoi tekemään enemmän hyökkäysvirheitä, nuoria poikia alko varmaan jännittämään kun voitto oli enää erän päässä. Jyryn vastaanotto parani ja samalla hyökkäykset alkoivat löytää tiensä kenttään. Erät Jyrylle 19-25 ja 19-25.

Viides erä alkoi hyvin, päästiin heti 3-0 johtoon mutta sitten tapahtui jotain ja ote siirtyi Tähdelle. Puoltenvaihtoon mentiin 8-5 kotijoukkueen johdossa. Loppuerästä ei enää saatu omaapeliä kasaan vaan erä päättyi kotijoukkueelle 15-10.

Tilastoja
Saska 17/+5
Ossi 12/+12
Tapsa 12/+9

Ensi viikonloppuna pelit jatkuvat lauantaina Valepaa vastaan Hakkarissa klo17 ja sunnuntaina bussi lähtee kohti Kuortanetta.

 

13.10.2018 Jyry – Äijät #7 Eetu Saarinen

Lauantaina 13.10.2018 Hakkarissa vastaan asettui Häijään äijät. Ensimmäinen erä mentiin jyryn komennossa heti alusta asti, pari ässää heti erän alkuun ja painavat leija syötöt toimivat muutenkin koko erän hienosti ja näin ollen vastustajan vastaanotto oli pehmitetty, erä siis kotijoukkueelle 25-17. Toinen erä alkoi vastaavasti heti alkuun Ässillä mutta tällä kertaa vierasjoukkueen eduksi. Nosto peli ei lähtenyt käyntiin ja vierasjoukkue pääsi johtoasemassa aina noin puoleenväliin erää. Siitä vilkku päälle ja ohi kuuluu sanonta ja näin tehtiin erän loppuun asti. Lopussa tehtiin myös hakkuri vaihto, Kari Hiedan loukattua nilkkaansa. Erä jälleen kotijoukkueelle 25-19. Sitten tulee se kuuluisa pidempi erätauko joka voi tehdä pelin jännäksi niin sanotusti ja niinhän siinä tälläkin kertaa kävi. Liikaa omia virheitä ja sähläämistä kolmanteen erään. Lopussa oltiin vielä iholla mutta ei riittänyt erässä mitta joten erä vieraille 23-25. Neljäs erä mentiin aika tasa tahtia aina 20 pisteeseen saakka jonka jälkeen kotijoukkue otti loppukirin. Siinä meinas muutamassa pallossa jo vähä tunteetkin kuumentua mutta tämähän kuuluu lajiin. Jyry siis vie viimeisen erän 25-20 ja ottelu jyrylle 3-1. Parannettavaa jäi mutta tästä on hyvä jatkaa. Seuraava kotiottelu 20.10 valepaa vastaan, tervetuloa!

 

7.10.2018 Jyry – Isku-Veikot #6 Saska Saren.

Kauden ensimmäinen kotipeli ja 3-0 voitto, voiko paremmalta maistua naminami.

Pelistä ei kauheasti muistikuvia koska pelihän oli aikaisin aamulla, Kari Hieta taisi olla taas aika kova hakkurin tontillansa. Jyryn pelissä ei kauheasti ollut kehumista mutta ei haukkimistakaan. Hieman liikaa omia virheitä mutta enemmän omia pisteitä.

Pelissä mukana oli Farmijoukkue Lekistä Teemu Uusitalo tuomassa rauhallisuutta ja nostovarmuutta kentälle, Teemu hoiti hienosti yleispelaajan tontin kiitos siitä!

Pelissä pääsivät kaikki pelaamaan ja juniorit hoitivat hienosti tonttinsa!

Tilastoja
Saska 17/10
Tapio 9/7
Kari/teemu 7/4
Ja ensimmäistä kertaa elämässään jonnekaan ei ollut miinuksella 0/0

Ensilauantaina hakkarissa 13.10 klo 17.00 äijät vastassa!

 

6.10.2018 AitRi – Jyry #2 Jonne Haavisto.

Jyry ja Aitri ottivat yhteen kaukajärven vapaa-aika talolla. Ottelu oli jyryn kauden avaus. Ottelun kaikki erät sujuivat samalla kaavalla. Erien alut olivat tasaisia, mutta lopussa Jyry pystyi nykäisemään hyvän kaulan ja vei ottelun nimiinsä lopulta suoraan 3-0.

Juuri ennen kauden alkua Jyry sai hankittua kovan paluumuutajan Kari Hiedan, joka tehtaili heti ekaan peliin tehot 9+2. Onse kova.

Jyryn kausi jatkuu sunnuntaina 7.10 hakkarin liikuntahallilla, kun vastaan asettuu kiven kova uusi tulokas Valkeakosken Isku-Veikot.

KAUSI 2017-18

Tapanilan Erä – Jyry 3 – 2 (17-25,25-23,25-21,20-25,15-9) päävalmentaja Kimmo Katajamäki

Jyryn kauden 2017-2018  viimeinen peli pelattiin 24.3 Tapanilan Erää vastaan. Mukaan saatiin 8 pelaajaa, tosin Ossi hätävarana mukana. Pelattiin paras tappiopeli tähän kauteen. Oli tasokas 2- sarja peli, molemmat joukkueet jaksoivat pistää parastaan vaikka pitkä kausi takana. Parhaina pistemiehinä kunnostautuivat Olli 24/+17 ja Tapsa 18/+17.

Koko kauteen voidaan olla tyytyväisiä. Sijoitus 13 joukkueen sarjassa viides.Varsinkin nuorisokaarti kehittyi kauden aikana huimasti. Tammikuulle asti roikuttiin pudotuspeli viivan tuntumassa. Loukkaantumiset ja influenssa aalto verotti voimavaroja loppukaudesta. 5-6 peliä pelattiin 7 pelaajalla. Ensi kaudelle yritetään laajentaa pelaajarinkiä. Tämän kauden joukkueen runko jatkaa myös ensi kaudella.

Kiitokset Uusitalon perheelle, oli kuulutukset kotipeleissä, oli rajatuomaria ja budjettipuoli tiptop kunnossa.
Kiitos Kari mukaantulosta valmennuspuolelle, oli suuri apu joukkuelle. Kiitos huoltajat Matias ja Sami.
Ari kiitokset kuljetuspuolesta. Aikatauluissa pysyttiin loistavasti.
Taustajoukoille Artolle ja Antille myös kiitokset, apu oli korvaamaton.
Joka peliin saatiin rajatuomarit, kiitos myös teille kaikille.
Raineri hoiti pöytäkirjat kuntoon kotiotteluissa, kiitos.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kautta.

 

Lempäälän Jyry-Tuto 0 – 3 (25-27,16-25,18-25) #20 Jere Aalto

Lauantaina 17.3 pelailtiin taasen lentopalloa,kun sarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Hakkariin marssi sarjakärki Turun Toverit. Edellisessä kohtaamisessa Turussa Jyryn sakki kävi nappaamassa kovan päänahan luvuin kolmemuna. Tälläkertaa pelin henki olikin sitten aivan toisenlainen.
Jyry lähti ties kuinka monennen kerran joulun jälkeen hieman siipirikkoisena peliin,kun Saska,Tommi ja Arttu olivat pois kokoonpanosta. Jyryn kuusikossa toisen yypeen paikan otti Tapsa ja keskariksi istutettiin sotapoika Verneri.
Ensimmäiseen erään saatiin hieman oudohkollakin kuusikolla loistava startti ja erää johdettiinkin pitkään tukevan oloisella marginaalilla. Kahdenkympin rajan jälkeen tulikin sitten niinsanotusti löysät housuun ja ruvettiin pelaamaan liian löysästi josta kokenut vastustaja kiitti ja voitti avauserän jatkopalloilla.
Toiseen erään lähdettiin kuitenkin luottavaisin mielin ihan hyvän ekan erän jälkeen. Jalkoihin jäätiin kuitenkin heti alussa. Meidän ratkaisut hyökkäyksessä oli huolimattomia ja vahvaa torjunta-puolustuspeliä pelaava Tuto päätteli puolustusten jälkeiset hyökkäyksensä peräjälkeen melko virheettömästi. Toisessa erässä ei paljoa siis palaa ollut.
Kolmanteen erään tehtiin parit vaihdot. Jonne penkille   ja Venni passailemaan. Tapsa tuttuun ja turvalliseen sentterin rooliin ja nuori hakkurilupaus Henttonen yleispelaajaksi. Vaihtoja lukuunottamatta kolmas erä oli kuitenkin toisen toisinto. Me sutattiin paikat ja vieraat rokotti. Kolmas erä 18-25 vieraille ja näin koko peli turkulaisille 0-3.
Jyry lähtee lauantaina 24.3 Helsinkin suuntaan kauden viimeiseen peliin. Bussi liikahtaa Hakkarista 9.45 ja jos kiinnostaa lähtee isolle kirkolle peliä kahtoon ni bussiin mahtuu.

 

Aitolahden Riento – Lempäälän Jyry 3 – 1 (22-25,25-17,25-22,25-19) #17 Verneri Halttula

Sunnuntaina 11.3 Lejyä vastaan asettui Aitri. Aitrin Isännöimässä ottelussa ei ollut kummallakaan
joukkueella vaihtopelaajia ja Lejyn osalta tilanne näytti vielä huomattavasti heikommalta
sairastumisien ja vaivojen vuoksi. Kentällä oli pelaajia joista ei kovin moni ollut täydessä tikissä
Ensimmäinen erä oli suhteellisen tahmeaa kummaltakin joukkueelta mutta lejy kuitenkin ylsi
voittamaan erän pääosin oman keskihyökkäyksen ansiosta numeroin 22-25
Toinen erä alkoi samalla tahmealla otteella ja puolessa välissä erää Aitri otti ohjat käsiinsä
muunmuassa passari Ville Kainulaisen syöttöjen ansiosta. Aitri oli napannut 1-sarjajoukkueestaan
mukaan myös nuoren Aleksi Rantasen hakkuriksi, joka alkoi antamaan pallolle kyytiä tässä
erässä. Erä päättyi Aitrille 25-17.
Kolmannessakaan erässä ei edelllä mainitut Ylöjärven Ryhdin kasvatit tyhmiä virheitä juuri
tehnyt, mutta erä oli jo huomattavasti tasaisempi. Lejyn hyökkäys perustui tässä erässä kuitenkin
Sarenin käteen sen verran paljon, että Aitrin torjunta alkoi lukea peliä hyvin. Torjuntojen
seurauksena kotijoukkue voitti erän 25-22.
Neljännessä erässä Lejyn pakkaa sekoitti vielä entisestään se, että passarin piti lähteä kasarmia
kohti. Lejy ei pystynyt olosuhteiden vuoksi horjuttamaan Aitrin tasaista otetta, vaikka Aaltokin
oli päässyt tehoille laidasta. Neljäs erä päättyi Aitrin hyväksi 25-19.

 

Mouhijärven Äijät – Lempäälän Jyry 1 – 3 (22-25,25-21,21-25,21-25) #16 Ossi Katajamäki

Jyry palasi voittojen tielle, kun se kävi kaatamassa sunnutai illan kamppailussa Häijään Äijät 1-3. Paikalle saapui tällä kertaa kahdeksan pelaajaa, joten suureen vaihtorulettiin ei valmennusjohto pystynyt. Sen lisäksi passari Jonne pelasi sairaana, joten lähtökohdat peliin olivat haastavat.

Jyryn osalta pelistä ei jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa. Peli oli sekavaa ja rehellisesti sanottuna huonotasoista. Ensimmäisen erän Jyry onnistui kampeamaan pistein 22-25. Toisen erän vei kotijoukkue kotiyleisön hurjan kannustuksen avulla 25-21. Erätilanteessa 1-1 mentiin pitkälle erätaulle. Tällä kertaa pitkä erätauko auttoi Jyryä ja peli parani sen verran, että pystyyttiin hoitamaan kolmas erä 21-25. Neljäs erä oli yhtä tiukka kuin aikaisemmat ja tunteetkin nousivat aika ajoin pintaan. Hyvin kuitenkin Jyry pystyi pitämään pään kylmänä, eikä lähdetty mukaan huuteluun. Neljäs erä Jyrylle samoin pistein 21-25 ja peli 1-3.

Paljon jäi joukkueella parannettavaa, sillä Häijään sunnuntai illassa ei todellakaan nähty meidän parasta peliä. Kunnia myös vastustajalle, joka pelasi kotiyleisön tuella hienosti. Henkilökohtaisista onnistujista voidaan mainita juniori Tommi Nieminen, joka on viime pelien aikana nostanut tasoaan paljon. 13 tehtyä pistettä ja pelin jälkeen parhaan pelaajan palkinto. Myös konkari Tuomas Henttonen pitää nostaa esiin. Kesken pelin kentälle hakkurin paikalle, tehot 6/+6 ja monta komeaa puolustusta. Plussaa myös Jonnelle, joka pystyi sairastelusta huolimatta passaamaan hyvällä tasolla.

Jyryn seuraava peli on tulevana sunnuntaina 11.3. Tuolloin matkataan Tampereelle AitRin vieraaksi. Peli alkaa klo 18.00.

 

Lapin NarVi-Pallo – Lempäälän Jyry 3 – 2 (19-25,25-21,10-25,25-22,16-14) #13 Tuomas Henttonen

Arto Helon koostama video löytyy Jyryn facesta.
Lauantaina 17.2. Jyryn jäppiset matkustivat Raumalle metsästämään NarPan päänahkaa, jota ei vielä tähän mennessä kautta ole onnistuttu voittamaan. Pelaajia mukana oli riittävästi, mikä saattoi johtua pelin jälkeen varatusta saunasta. Peli alkoi kivasti kun Jyry vei ensimmäisen erän rutiininomaisesti. Tuomari tosin herätti hieman ihmetystä, kun kentällä ei olisi saanut huutaa kun vastustaja syöttää hyppysyötön ja tästä hieman kimpaantuneena Jyryn kapinoivat sankarit ( Henttonen ja isä Nieminen) onnistuivat hommaamaan joukkueelle keltaisen kortin toisessa erässä huutelemalla ”hypäriä” vaihtopenkiltä. Toisen erän puolivälissä johtoasemassa tehty tuplavaihto ei tuottanut tulosta, vaan nuori hakkurilupaus ( Tumppi ) hakkasi neljä perättäistä passia suoraan torjuntaan ja lunasti itselleen ja Vernerille ( sori siitä) vaihtopenkiltä paikan loppupelin ajaksi. Sen verran poijaat siitä masentuivat, että hävisivät erän niukasti. Kolmannessa erässä olikin sitten toinen ääni kellossa, kun Jyry suorastaan dominoi verkolla, eikä NarPan pelaajat saanut palloa juuri ollenkaan tiukan torjunnan ohi. Neljäs erä alkoi hienoisessa johdossa, mutta erän loppupuolella ne aikaisemmin mainitut hypärit olivat myrkkyä Jyryn vastaanotolle. Viidennessä erässä ratkaisun venyttyä aivan loppupisteille, NarPan ottelupallo tilanteessa nähtiin jännittävä ja pelottavakin  tilanne, kun loistavasti pelannut Saska pelasti pallon vielä peliin vaihtopenkin puolelta tyrmäten samalla joukkueenjohtaja Markku Uusitalon sekä rivin penkkejä. Valitettavasti pallo hävittiin lopuksi. Iso plussa pelistä useammalle pelaajalle. Olli (hakkuri) ja Jere (yp), jotka olivat kipeänä ja silti loistavat pistesaldot Olli 17 ja Jere 18 pistettä. Saskalta ( yp ) tasaisen varmaa suorittamista (16p.) Ja keskarit Tapsa (15p) ja Ossi (11p). Jonne jakoi koko pelin läpi kohtuullista passia. Syöttöpeli onnistui myös erittäin hyvin, kun joukkueen syöttövirhesaldo oli tasan 1, vaikka syötöt pahoja olivatkin. Seuraava peli on Äijiä vastaan Mouhijärvellä su 4.3.

 

Lempäälän Jyry – Raision Loimu 1/JL 3 – 0 (25-23,26-24,25-21) #12 Riku Nissilä

Jyry kasvatti voittoputkeaan komealla voitolla !
Lauantaina 10.2 Lempäälään saapui vieraita Turun suunnilta, kun Raision Loimun ykkösjoukkue tuli hakkarin liikuntahallille testaamaan Jyryn pelikuntoa. Lähtötilanne oli vähintäänkin mielenkiintoinen kotijoukkueen kannalta, kun hallille oltiin saatu peräti 7 pelaajaa. Näistäkin kaksi ukkoa on koko kauden pelannut passarin papereilla. Yhtäkään hakkuria  ei tähän seitsikkoon ollut mukaan sattunut. Tänään siis rosterissa oli valmennusjohdolla pohdittavaa.
Kakkospassari Verneri lyötiin raakasti keskitorjujaksi ja toinen KT Tapio Hieta sai himoitun hakkurin roolin. Saska&Tommi hoiti yleispelaajien roolit. Ossi pysyi omalla paikallaan ja Jonne ”honne” Haavisto jakeli passit. Liberona meikä.
Vastassa oli pelin alkupuolella melkoinen muuri. Loimun torjuntapeli oli melkoista myrkkyä ja tuntui ettei millään meinattu päästä ohi. Oman syöttöpelin parannuttua ja pitkien pallorallien jälkeen erien loput saatiin kuin saatiinkin kairattua voitokkaiksi.
Tunteet kävi pelissä kuumana ja korttejakin siellä jaeltiin vastustajalle, mutta Jyryn puolella onneksti pidettiin maltti loppuun saakka. Saatiin siis makea revanssi otettua kapealla rosterilla Loimusta !

Pelaajista pakko mainita kyllä tänään kaikki !
Saska Saren: joukkueen hengellinen johtaja. Toimi tänään kapteenin roolissa ja kantoi sen vastuun mallikkaasti ! Tommi Nieminen: joukkueen juniori, joka on viimeisissä kahdessa pelissä hypännyt isoihin saapikkaisiin. Tänään aamusta muutama B-poikien peli alle ja illalla isojen poikien kanssa hakkariin. Tarttee jatkossakin vissiin herättää se aamulla kaheksalta pelipäivinä ? Jonne Haavisto: outoja ukkoja oudoilla paikolla. Vaikea paikka passarille. Jonnea asia ei liikoja haitannut, vaan ruokki tasaisesti kaikkia ja taisi yksi torjuntapistekkin tarttua taas mukaan. Tapio Hieta: nuori hakkurilupaus lunasti paikkansa kovilla lyönneillä yli, ohi ja läpi Loimun torjunnan. Joukkueen muut hakkurit on ties missä niin Tapsa paikkasi tämän ruudun paremmin, kuin osasi kukaan edes unelmoida ! Verneri Halttula: suoraan Nibizan metsistä mosaleiriltä hakkariin ja KT:n paikalle ! Ja mallikas suoritus. Jälkipeleillä villihanhessa miehen omasta suusta kuultu lause: ”emmää ny mikää kauhee hyvä ollu, mut sillai huomaamaton” kuvastaa varmaan hyvin päivän peliä. Ei mitään mahdottomia pommeja, mutta ei myöskään turhia virheitä ! Ossi Katajamäki: hoiti roolinsa samalla varmuudella kuten aina. Monta tappohyökkäystä ja torjuntaa. Yhen tiikerinkin taisin nähä. Valmentaja Kimmo Katajamäki ottelupallo tilanteessa kehotti poikaansa syöttämään ässän kenttään, ja senverta kuuliainen poika on kyseessä että sinnehän Ossi sen myös laittoi!
Lopputulos 3-0 Jyrylle !

Ensiviikolla suunnataankin sitten kohti Raumaa. Bussilla oltas menossa ja kyytiin mahtus ! Faneille lämpenee myös reissun jälkeen sauna, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä matkalle mukaan!

 

Oripään Urheilijat – Lempäälän Jyry  0 – 3 (20-25,16-25,21-25) #10 Tapio Hieta

Voittoputkelle haettiin sunnuntaina jatkoa kun vastaan asettui Oripään urheilijat.
Otteluun lähdettiin vajaalla miehistöllä kun paikalle eksyi vain seitsemän pelaajaa. Kentälle asteli: Haavisto, Aalto, Hieta T, Henttonen, Nieminen, Katajamäki sekä Nissilä.
Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti mutta kohtalaisen hyökkäys- ja torjuntapelin ansiosta Jyry pystyi kuromaan pienen kaulan Oripäähän ja pystyi pitämään sen loppuun asti. Erä Jyrylle 25-20.
Toisessa erässä parannettiin vähän omaa vastaanottoa ja vastustajan virheiden avulla erä Jyrylle 25-16.
Kolmanteen erään lähettiin vähän takki auki ja Oripää veikin erää 20 pisteeseen asti. Hyvän loppurutistuksen ja kaverin vastaanoton petettyä erä lopulta Jyrylle 25-21 ja koko peli 3-0.

Koko peliä leimasi epätasaisuus ja Jyry ei missään vaiheessa pelannu parhaalla tasollaan mutta tärkeät 3 pistettä kuitenkin saatiin Oripäästä.

Jyryn parhaat pistemiehet olivat: Katajamäki 11/+10, Nieminen 13/+9 ja Hieta T 13/+12.

Seuraava peli on Lauantaina 10.2  klo17.00 Hakkarissa Loimu1 vastaan.

 

Lempäälän Jyry – Hollolan Salpis 3 – 0 (25-14,25-22,25-19)

Katso LOISTAVA Arto Helon videoraportti Lempäälän Jyryn facebookissa tämän linkin takaa.

Pälkäneen Luja-Lukko – Lempäälän Jyry 0 – 3 (17-25,15-25,15-25)

Jyry tukki jopa reportterin runosuonen. Lue värikäs Pälkäneen Luja-Lukon raportti tämän linkin takaa.

 

LeJy – Loimu 2/MR 3-0 (25-21, 25-17, 25-22) #8 Tommi Nieminen

Sunnuntaina Jyry katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa vuoden ensimmäisessä kotipelissä, kun Jyryn kotiluolaan saapui Loimu 2/MR Raisiosta. Jyry lähti otteluun vain 8 pelaajan rosterilla: Haavisto, Nissilä, Sarén, Aalto, Nieminen, Hieta T, Katajamäki sekä olkapäävaivainen Uusitalo.

Läpi koko ottelun kestäneen loistavan nostopelin ansiosta Jyry pääsi pyörittämään hyvällä keskipelillä juonioripainotteisen Loimu2:sen 3-0. Jyry pelasi koko ottelun vähillä virheillä ja näin hallitsi tapahtumia läpi koko pelin. Ottelua oli seuraamassa viitisenkymmentä katsojaa.

Seuraava ottelu pelataan PäLu:a vastaan Pälkäneen lukion salissa 19.1. klo 20.00.

Loimaan Jankko – Lempäälän Jyry 3-1 25-21 25-22 21-25 28-26  #6 Saska Sarén

Jyry lähti Loimaalle sunnuntaina 7.1 haastamaan sarjakärkeä vajaalla miehityksellä. Kari ”Onse Kova” Hieta ja Arttu ”kanahampurilaisen Piip” Reima puuttuivat remmistä. Ja huonosti treenanneella joukkueella Sareenilla 7viikkoa treenitaukoa loukkaantumisen johdosta, Aallolla 6 viikkoon 3 treenit tautien takia (ei kuitenkaan klamydia tippuri kuppa (ehkä hiv)), Uusitalolla 4vk treenitauko (ei parempipuoliso päästänyt näin epäilen)

Ensimmäiseen erään lähdettiin silti tutulla kuusikolla passari Haavisto, yleispelaajat Aalto & Sarén, keskihyppijät Katajamäki & Hieta, hakkuri Uusitalo Ja libero Riku ”Onse vaan Iso” Nissilä

Erä 1. Nostopeli lähti vaikeasti liikkeelle ja Jankko pääsi heti alkuun 8 pisteen johtoasemaan. Mutta erän loppua kohden jyry paransi peliään ja pääsi jo tilanteeseen 21-21, mutta erä katkesi omiin virheisiin.  Joten Jankko johti peliä 1-0.

Erä 2. Valtteri/Verneri Halttula lähti passaamaan toiseen erään, joka oli todella tasaista erän puoliväliin asti, mutta Jankon kova JohannesKastaja näytti pelimiehen maineensa ja piti nuoret pojat ympärillään hyvinä ja piti joukkueen kasassa. Erän lopussa jyry murtui ja hävisi omilla virheillänsä ja jankko otti varman pisteen jo itsellensä.

Erä 3. Oli täysin jyryn hallintaa eikä jankko mahtanut mitään. Jyryn peli oli todella tasaista ja virheetöntä. Käytännössä pelasimme hyvää lentopalloa mikä johti erä voittoon jyrylle. Eipä kyseisestä erästä enempää tarvitse puhua.

Erä 4. Hyvän erän jälkeen kaikki kääntyi toisinpäin, virheitä tuli paljon erän alkuun mikä päästi jankon todella kauas. Erä oli jo käytännössä taputeltu kun tilanne oli Jankolle 23-15, Valmentaja Nieminen vaihtoi passarin ja saaime itsellemme pisteen missä tilanteessa syöttövuoroon Aalto. Aallolta vuoden komein syöttöputki, joka mursi Jankon noston ja toi jyryn pistepisteeltä lähemmäs jankkoa. Jos jankko sai toimitettua pallon Jyrylle, Haavisto rakensi peliä niin että päästiin aina 1vs1 hyökkäämään. Jyry kaivoi itsellensä eräpallon kahteen kertaan, mutta se ei riittänyt vaan Kastaja hyökkäsi Jankon voittoon 4 paikalta. Erä Jankolle 28-26.

Jyryn parhaat pistemiehet olivat 16/+8 #6 Sarén, 13/+3 #3 Uusitalo , 11/+9 #16 Katajamäki ja 8/+6 #10 Hieta

14.1 Hakkarissa Jyry-Loimu2 13.30 tulkaa kahtoo!

Lempäälän Jyry – Tammelan Ryske 1-3 (25-22,22-25,21-25,22-25) #17 Verneri Halttula

Ensimmäisessä erässä Jyry pääsi heti erässä hyvään vireeseen ja johti erää jo 7-0. Erä jatkui tasaisena loppuun asti Jyryn hallitessa ja ensimmäinen erä päättyi 25-22 Jyryn voittoon.

Toisessa erässä Tammela otti ohjat käsiinsä ja sai syötöllä horjutettua vastaanotto ja hyökkäyspeliämme. Ryskeelle annettiin omilla virheillä mahdollisuus onnistua ja vierasjoukkue pääsi hyvään rytmiin omassa pelissään. Erä päättyi Ryskeelle 25-22

Kaksi viimeistä erää olivat kutakuinkin samanlaisia ja niissä Tammelan libero puolusti hyvin.  Tammelan Ryskeen torjunta oli myös aikaisempaa parempi, josta johtuen Jyry ei päässyt paljon hyökkäyspelissä kukoistamaan. Jyryllä oli hyviä hetkiä mutta pääsääntöisesti Ryske hallitsi molempia eriä loppuvaiheissa.

Jyryn erien alut olivat hyviä ja johtoasema taisi olla erien alussa lähes joka kerta, mutta loppuerissä Ryske pystyi olemaan lujempi. Pelin kolmas ja neljäs erä päättyi n. 21-25 vierasjoukkueen hyväksi.

Lempäälän Jyry – Tapanilan Erä 1-3 (20-25,17-25,25-20,23-25) #3 Olli Uusitalo

Sunnuntaina Lempäälässä pelattiin kärkikamppailu, kun ennen ottelua toisena ollutta Jyryä lähti haastamaan aivan Jyryn perässä majaileva Tapanilan Erä. Vastus oli Jyrylle entuudestaan tuntematon, mutta Erän tilastojen mukaan odotettavissa oli tiukka peli.

Jyry lähti otteluun ilman kahta yleispelaajaa, Jere Aaltoa ja Saska Sarénia. Aallon ollessa kuumeen kourissa ja Sarénin kärsiessä vielä keskivartalovammaa. Jyry lähti peliin kuusikolla Haavisto, Reima, Hieta T, Uusitalo, Hieta K, Katajamäki ja liberona Nissilä.

Ensimmäisessä erässä Jyry oli vaisu ja peli oli unista. Erä vei erän helpohkosti hyvällä syötöllään ja peipeillään 25-20. Erätauolla valmennus herätteli pelaajia ja painottivat oman tason ylläpitämistä. Toinen erä lähti Jyryn osalta huonommin kuin ensimmäinen erä. Erä johti alussa 12-3 peliä. Erä sai alussa Jyryn vastaanoton rikki ja monta ässää. Jyry vaihtoi erän kuluessa passari Haaviston ja yleispelaaja Kari Hiedan. Tilalle tulivat Halttula ja Nieminen. Vaihtojen jälkeen Jyry heräsi ja alkoikin kuromaan Erää kiinni. Jyry saikin hyvän flown päälle ja pääsi jo iskuetäisyydelle, mutta alkuun annettu ero oli liikaa ja Erälle toinenkin erä 25-17. Kari Hieta vaihdettiin vielä erän loppupuolella takaisin.

Pitkällä erätauolla Jyry nollasi kaksi ekaa erää ja lähti kuusikolla: Halttula, Reima, Hieta T, Uusitalo, Hieta K, Katajamäki ja Nissilä taistelemaan pelistä. Jyry olikin kuskin paikalla koko erän ajan. Jyryn hyökkäystehot ja torjuntapeli olivat erän takeet. Jyrylle erä 25-20.

Neljäs erä oli tasaisin kaikista. Jyry lähti samalla kuusikolla kuin kolmanteen erään. Erä tasaisena 20 pisteeseen saakka. 20 pisteen jälkeen Erä sai kahden pisteen johdon, mutta Jyry sai kurottua tämän vielä kiinni, mutta taipui lopulta 25-23. Erälle peli siis harmittavasti 1-3.

Jyrylle jäi pelissä aivan liikaa peippejä, joka oli vastustajan yksi voiton avain. Myös vastustajan paha syöttö rikkoi Jyryn vastaanoton, joka ei ollut pelin vaatimalla tasolla. Kaiken kaikkiaan peli oli Jyrylle kauden ensimmäinen mistä joukkue ei saanut pistettä.

Jyryn parhaat pistemiehet olivat: Hieta K 14/+1, Uusitalo 13/+6 ja Hieta T 10/+8.

Turun Toveri – Lempäälän Jyry 0-3 (20-25,20-25,21-25) #2 Jonne Haavisto

Sunnuntaina pelattiin tiukka matsi Jyryn jaTtuton välillä.  Ennakko odotukset olivat tietysti jyryn puolella mutta pelista povattiin tasaista. Ensinmäisessä erässä Tuto pääsi alussa muutaman pisteen karkumatkalle mutta Jyryn loistavan side out pelin takia jyry pysyi mukana ja pystyi repäisemään kaulan loistavan syöttö pelin ansiosta.
Toinessa erässä jyry jatkoi hurmostaan ja repäisi erän puolessa välissä hyvän tuntuisen kaulan ja hoiti erän nimiinsä. Jyryn uusi hankinta Kari Hieta oli laitettu yp:n tontille Saska Sarenin kärsiessä keskivartalovammasta mutta Kari pelasi ottelun loistavasti lähes 100% nosto prosentilla ja 99% hyökkäys tehoilla ”onse kova”.
Kolmas erä olikin alusta asti tiukempi. Jyry ei pystynyt rykäisemään eroa vastustajaan koko erän aikana. Erää sekoitti vielä hallin valaistusongelma mutta erän ratkaisu hetkillä Tuto teki kaksi ratkaisevaa virhettä ja Jyry vei näin nimiinsä koko erän!

Lempäälän Jyry-AitRi 3-0 (25-17,25-23,25-13) #20 Jere Aalto
Jyry lähti kasvattamaan kahden ottelun mittaista voittoputkeaan kun hakkarin parketille vastaan asteli Aitolahden Riento. Jyry lähti peliin melkeimpä täydellä miehityksellä,ainoana poissa oli toinen passari Verneri joka oli ykkössarjan peliä pelaamassa. Peliin lähdettäessä koutsi Nieminen pyysi avauskuusikolta varmaa ja kovaa peliä että saataisiin kierrätettyä pelaajia ottelun aikana.

Ensimmäisen erän alku oli hieman tahmeaa ja tasapisteissä väännettiin jonkin aikaa. Erän loppupuolella AitRin virheiden siivittämänä kotijoukkue sai hyvän etumatkan eikä siitä ollut luopumassa. Eka erä siis helpohkosti meille. Toisessa erässä peli ei ihan kulkenut totutulla tavalla ja sorruttiin aika-ajoin helppoihin virheisiin. Tasapisteissä väännettiin koko toinen erä,mutta lopulta erävoitto irtosi niukasti 25-23. Kolmanteen erään Jyry pisti päälle isompaa vaihdetta oikein huolella ja karkuun päästiin heti ensimmäisellä syöttövuorolla. Lopulta kotijoukkue lasketteli 25-13 erävoittoon ja koko peli Jyrylle kolme muna.

Parhaina Jyryläisinä mainittakoot Tapio Hieta 10/+9, Saska Saren 11/+8 ja kunnon härkäpäivää viettänyt Kari Hieta 17/+14. Seuraavaksi Jyry matkaa tähän asti voittamattoman Tuton kuntoa testaamaan sunnuntaina 3.12.

Lempäälän Jyry – Oripään Urheilijat 3-0 (25-22,25-21,25-18) #16 Ossi Katajamäki

Jyryn tuplaviikonloppu sai onnistuneen päätöksen, kun Jyry onnistui kaatamaan Oripään urheilijat 3-0.Kaksi ensimmäistä erää oli tasaista vääntöä. Jyryn peli ei toiminut niin hyvin kun se on parhaimmillaan toiminut ja vastustaja päästettiin välillä turhan helposti mukaan peliin. Molemmat erät kuitenkin kääntyivät lopulta Jyryn eduksi. Ensimmäinen erä Jyrylle pistein 25-22, ja toinen 25-21.Kolmanessa erässä Jyry nosti tasoaan ja karkasi alussa jo 5-1 johtoon. Tästä Oripää ei enään toipunut, vaan Jyry voitti kolmannen erän 25-18 ja koko pelin puhtaasti 3-0. Kolmas erä oli selvästi Jyryn paras erä.

Jyryn parhaat tehomiehet olivat Kari Hieta (10/+2) ja Arttu Reima (8/+6).

Jyryn seuraava peli on lauantaina 25.11. klo 17:00. Tuolloin Hakkariin saapuu Aitolahden Riento Tampereelta.

Lempäälän Jyry – Äijät Mouhijärvi 3-0 (25-16,25-13,25-14) #12 Riku Nissilä
Lempäälän Jyryn tuplaviikonloppu sai mukavan startin, kun Hakkarin lentopalloluolassa Jyry nappasi täyden pistepotin puhtaalla 3-0 voitolla Häijään Äijistä.

Kotijoukkue oli alusta loppuun kuskin paikalla. Vähät virheet ja varma peruspeli olivat rautaa. Jokainen pelaaja pelasi omalla tasollaan eikä palloa lähdetty syyttä suotta halkomaan lattiaan. Valmentajat pyörittivät kaikkia pelaajia kentällä ja kaikki suorituivat pelipaikoillaan moitteitta ! Nosto ja puolustuspeli tunnetusti Jyryllä oli suorastaan ihailtavaa katseltavaa..

Tilastollisesti Ossi&Jere olivat joukkueen kapelimestarit ! Jonne passaili ainakin liberon näkökulmasta ihan kivasti ? Kari Hieta tietysti pitää mainita mahtitehoilla 2/+2 ! On se kova.

Pelit jatkuvat heti huomenna, kun Hakkariin saapuu Oripään Urheiliat ! Peli alkaa 13:30 ja tärkeät pisteet ovat silloin jaossa ! Tulkaapa katsomaan !

Lempäälän-Vesilahden Sanomien artikkeli 8.11.

Lempäälän Jyry – Lapin Narvi-Pallo 2-3 (25-23,21-25,20-25,25-22,9-15) #10 Tapio Hieta
Sunnuntaina Hakkariin asteli lohko kakkonen ja viime kaudeltakin tuttu Lapin Narvi-Pallo, joten kova peli oli tiedossa.

Heti alusta asti nähtiin, että pystyttiin haastamaan NarPa ja eka erä päättyikin tiukan väännön jälkeen Jyrylle 25-23. Toista ja kolmatta erää leimasi epätasaisuus ja se näkyi myös eräpisteissä, erät NarPalle 21-25 ja 20-25. Neljänteen erään lähdettiin uudella motivaatioilla ja se oli huomattavasti parempaa tekemistä kuin kaksi edellistä erää. Kotiyleisön kannustuksella erä Jyrylle 25-22.

Viides erä alkoi Vernerin ässällä, niin kaikki ainakin luulivat, mutta päätuomari oli erimieltä ja piste NarPalle. Tämän jälkeen oma peli vähän sekosi ja viideserä 9-15 ja koko ottelu 2-3 NarPalle.

Erikoismaininta NarPan tuplavaihdolle, joka tuotti hankaluuksia Jyryn hyökkäyspelaamiselle.

Pelin tehomiehinä häärivät Uusitalo 11/+7, Reima 13/+8, Tapio Hieta 19/+16 ja virheettömän pelin pelannut Katajamäki 7/+7.
Raision Loimu1 – Lempäälän Jyry 3-2 (17-25, 25-22, 19-25, 25-18, 15-10) #8 Tommi Nieminen
Neljäs vieraspeli pelattiin Raision kauppaopistolla, jonne Loimu oli saanut ensimmäistä kertaa paikalle kaikki parhaat pelaajansa tällä kaudella.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. Jyry sai hyvillä syötöillään Loimun vastaanottoa rikki ja Jyryn vastaanotto oli huippuluokkaa läpi koko ottelun, jonka takia passari Jonne Haavisto pääsi heittelemään monipuolista hyökkäyspeliä. Pitkiä palloralleja pelattiin ja vuoronperään hallittiin tilanteita. Erityismainintana libero Nissilältä nähtiin erinomaisia puolustuksia.

Kokonaisuutena todella hyvä peli. Jyry voitti toisen ja neljännen erän, mutta loppuvaiheessa pelin kovasta tasosta johtuen Jyryn pelitaso vähän hiipui ja virheitä tuli enemmän. Arvokas vieraspiste saatiin kuitenkin mukaan Raisiosta.

Lempäälän-Vesilahden Sanomien artikkeli 25.10.

Salpis – Lempäälän Jyry 2-3 (21-25, 17-25, 28-26, 25-17, 13-15) #9 Kari Hieta
Jyry nappasi voiton Salpishallissa yli 100 katsojan edessä tähän asti voittamattomasta Salpiksesta.
Jyry aloitti pelin vahvasti ja hallitsi selkeästi kahta ensimmäistä erää. Jyry voitti erät 21-25 ja 17-25. Pitkällä erätauolla pelaajat menettivät otteen pelistä ja kolmas erä kääntyi tiukasti Salpikselle 28-26. Pelistä ei saatu kunnolla kiinni vielä neljännessäkään erässä ja erä päättyi selkeästi Salpikselle 25-17.

Viidenteen erään lähdettiin uudelleen motivoituneina ja voiton halu oli kova. Erässä nähtiin pitkiä palloralleja ja tiukkaa vääntöä. Lopulta Jyry sai väännettyä erävoiton itselleen 13-15 ja näin voitti koko ottelun 2-3.
Pelin pahin vastustaja oli pitkä erätauko, joka koitui Jyryn kohtaloksi jo kerran aiemmin kotisalissa Loimaan Jankkoa vastaan

Jyryn pelaajista mainittakoon kovan vireen viime pelien aikana löytänyt yleispelaaja Saska Sarén. Sarén nosti palloa lupaavasti passarille ja paukutti palloa parkettiin teholukemin 14/+7.

Lempäälän Jyry – Pälkäneen Lukko 3 – 0 (26-24, 25-22, 25-21) #6 Saska Sarén
Vaikean alun kautta Jyry nappasi itselleen kotona 3-0 voiton Pälkäneen Lukosta.
Lempäälän Jyry lähti normaalia vajaammalla miehityksellä pälkäneen lukkoa vastaan. Pelistä puuttuivat passari Halttula ja kertaamassa oleva Aalto. Kentälle painettiin silti kova kuusikko mikä tuotti tulosta. Passariksi Haavisto, yp:t Sarén&Reima, hakkuriksi Uusitalo, kt:t Hieta&Katajamäki liberona toimi kolmijalkainen Nissilä.

Ensimmäinen erä lähti vaikeasti liikkeelle. Lukon Perkiö tykitti kovalla syötöllä lukon 1-9 johtoasemaan. Jyry sai kun saikin katkaistua syöttöputken ja lähti kasaamaan omaa peliänsä. Piste pisteeltä jyry kiri lukon karkuasemaa kiinni. Lukko oli jo kiinni erävoitosta tilanteessa 23-24 mutta jyry taisteli itselleen 26-24 erävoiton. Erästä mainittakoon mahtava fiilis, kova syöttö ja passari Haaviston passipeli joka sekoitti vastustajan torjuntaa upeasti.

Toinen erä oli jyrylle jo helpompi. Hakkuri (Kaaaaaari Hietaaaa) vaihtokaan ei sekoittanut peliä ja jyry pääsi heti erän alkuun mukavaan muutaman pisteen Karkumatkaan mutta nuoren joukkueen peli on ailahtelevaa ja annettiin katsojille jännitystä niin päästettiin lukko nopeasti rinnalle erän puolessa välissä josta mentiin tasapisteissä hetken aikaa eteenpäin. Yleispelaaja Arttu Reima kasvatti jyryn sakkokassaa ottamalla keltaisen kortin mussuttamisesta, saunalla sitten muistetaan tämä. 20 pisteen jälkeen näytettiin olevamme parempia ja revittiin erälukemat 25-22 jyrylle josta oli mukava lähteä pitkälle erätauolle kuuntelemaan valmentajia mitä kolmanteen erään oli parannettavaa.

Kolmas erä aloitettiin samalla kuusikolla kuin ensimmäinen. Pitkän erätauon jälkeen peli alkoi hieman tökkimään ja päästettiin lukko heti 4 pisteen etumatkaan mikä saatiin onneksi heti seuraavalla syöttövuorolla kirittyä kiinni. Erä edettiin muutaman pisteen johtoasemassa ja kentältä ei voi kehua muuta kun mahtavaa fiilistä ja upeaa joukkuepeliä. 20 pisteen kohdalla valmentajilta upea yleispelaaja vaihto ja nuori Nieminen Reiman tilalle verkolle, Nieminen nappasi jyrylle heti kaksi komeaa hyökkäys pistettä mikä helpotti ratkaisupisteissä. Erä katkesi jyryn eduksi Uusitalon upeaan hyökkäykseen 25-21.

Jyryn pelaajat saivat upeita pistetilastoja kasattua nopeassa kolmen erän pelissä Sarén 18/+15 Uusitalo 12/+8 ja taas kerran Tapio Hieta 9/+7.

Jyry jatkaa vieraissa Salpista vastaan ensi sunnuntaina 22.10 isolla 52 paikkaisella bussilla mennään joten kaikki mukaan kannustamaan Lahden suuntaan jyry voittoon!!

Loimu 2/MR – LeJy 0-3 (16-25, 23-25, 18-25) #5 Arttu Reima
Nuori Lempäälän Jyryn edustusjoukkue lähti viimeistelemään kauden ensimmäistä tuplaviikonloppua Raisioon, jossa vastassa oli myös pääosin nuorista pelaajista koostuva Raision Loimun kakkosjoukkue. Pelin alkamisaika klo 14 ja lähtö sovittuna Hakkarista bussilla  puoli 11, yhden pysähdyksen taktiikalla. Mainittakoon, että Jyryllä oli eiliseltä takana karvas 2-3 tappio Loimaan Jankosta, mutta viisi eräinen mittelö ei poikia tuntunut enään sunnuntai aamupäivästä paljoa painavan.

Jyry aloitti ottelun kuusikolla: passari: Haavisto, yp:t Saren ja Aalto, kt:t Katajamäki ja Hieta T, hakkuri: Hieta K ja liberona Riku Nissilä

Ensimmäisen erän alusta asti Jyryn peli kulki mukavasti kaikinpuolin, vaikka erän puoleen väliin asti mentiinkin tasaisissa lukemissa, mutta eroa kertyi loppu erää kohden ja loppulukemiksi erä Jyrylle 25-16
Toinen erä olikin huomattavasti vaikeampi, osaksi omista virheistä syttö ja hyökkäysakselilla, mutta tiukka erä lopulta Jyrylle 25-23.

Kolmannessa erässä Jyry pystyi pitämään saman temmon, kuin kahdessa aikaisemmassa, eikä antanut pitkän erätauon viedä fiilistä ja tatsia pelistä. Tässäkin, kuten kahdessa aikaisemmassa erässä kierrätettiin kertaalleen tuplavaihtoa, jossa vaihdosta kentälle tulivat hakkurin tontille etukenttävuoroksi Reima ja passariksi Haaviston tilalle Halttula. Syöttövaihtoja myös tehtiin, jossa Aallon tilalle varmoja, mutta  kovia hyppysyöttöjä tuli antamaan nuori Nieminen. Kolmas erä päättyi lukemiin 25-18, joten selvä 3-0 voitto Jyrylle ja täydet pinnat kotiin! Erityismaininta hyvin peliä pyörittäneestä passarista Jonne Haavistosta, joka sai hyviä syöttöputkia ja tilastoihin 6/+4! Lisäksi ottelun paras pistemies hakkuri Kari Hieta, jonka tilastot olivat 13/+10. 4/6 pistettä jäi taskuun viikoinlopusta ja tästä on hyvä jatkaa ensi viikonlopun kotipeliin, joka pelataan lauantaina klo 17.00 ja vastaan asettuu Pälkäneen Lukko.

Tekstin rustannut joukkueen vanhin #5
Lempäälän Jyry – Loimaan Jankko 2-3 (25-20, 25-22, 16-25, 20-25, 11-15) #3 Olli Uusitalo
Jyryn ensimmäiseen kotipeliin asettui vastaan paljon viimekaudesta muuttunut Loimaan Jankko. Jyry aloitti pelin hyvin ja hallitsi kahta ensimmäistä erää voittaen ne 25-20 ja 25-22. Jyryn voittoerien vahvuudet olivat varma nosto ja hyvä keskipeli.

Kahden erän jälkeen siirryttiin pitkälle tauolle (10min), jonka jälkeen Jyryn vaikeudet alkoivat. Jyry vaihtoi kolmanteen erään 2 uutta miestä. Voitaneen sanoa, että pitkä tauko ja vaihdot sekoittivat Jyryn pelin, jonka ei pitäisi olla mahdollista mutta tällä kertaa niin kävi. Jyry hävisi tauon jälkeisen kolmannen erän selvästi 16-25, eikä pystynyt pelaamaan enää ehjää erää lopuissa erissä. Jankko sai erän voitosta hurmoksen päälle, joka kesti koko loppu pelin, näin ollen todella karvas tappio Jyrylle lukemin 2-3.

Lempäälän-Vesilahden Sanomien artikkeli 4.10.

Tammelan Ryske – Jyry  0 – 3 (18-25,19-25,26-28) #2 Jonne Haavisto
Jyry aloitti kautensa vakuuttavasti 0-3 voitolla Tammelassa. Ensimmäinen erä meni Jyrylle selkein lukemin 18-25. Toinen erä meni tasaisemmin mutta Jyry pystyi repäisemään erän lähes yhtä selkein lukemin 19-25. Kolmas erä oli selkeästi tiukempi kun tammelalaiset pääsivät johtoasemaan erän puolessa välissä, mutta Jyry pystyi puristamaan erän itselleen kuitenkin 26-28 ja täten vei koko ottelun nimiinsä. Pelistä voisi antaa erityis maininnan Jyryn vastaanotolle joka oli tasaisen varmaa koko pelin. Ensi lauantaina kausi jatkuu Loimaan Jankkoa vastaan kotiluolassa.

KAUSI 2016-17

East Volley – Jyry 12.3. 3 – 1 Markku Uusitalo

Lempäälän Jyryn 2-sarjakausi päättyi viime sunnuntaina kolmannessa ja ratkaisevassa puolivälieräottelussa East Volleyta vastaan. Itä-Savon Sanomissa oli lauantaina koko sivun ennakkojuttu East Volleyn ja Jyryn välisestä pelistä. Peli pelattiin poikkeuksellisesti Tanhuvaaran urheiluopistolla, koska East Volleyn kotihalli OKL-halli oli muussa käytössä. Kotijoukkueen edustajat olivat tästä todella harmissaan, sillä Tanhuvaaran urheiluopisto sijaitsee n. 10 km päässä Savonlinnan keskustasta. Pelipaikasta huolimatta – ja ehkäpä Itä-Savon Sanomien ison artikkelin ansiosta – ratkaisevaa peliä tuli kuitenkin katsomaan peräti 191 katsojaa!  Viime sunnuntaina Hakkarissa saimme kotiyleisön valtaisan tuen ja pystyimme käyttämään sen hyödyksi. Nyt East Volley pystyi kotonaan samaan. Kaksi ensimmäistä erää oli ohi ennen kuin oikeastaan huomasimmekaan. Ehkäpä yli kuuden tunnin bussimatka oli jähmettänyt lihakset. Hakkarissa meidän vahvimmat aseet olivat paha syöttö ja maaginen kenttäpuolustus. East Volley oli Hakkarin pelivideon tarkasti analysoinut, sillä tällä kertaa East Volley:n vastaanotto nosti meidän syötöt järjestään passarille kuppiin. East Volleyn kaksi huippuluokan passaria pääsivät vuorotellen rakentamaan peliä rauhassa – ja East Volleyn väkivahvat laitalyöjät pääsivät murjomaan palloa armotta parkettiin – usein yhtä torjujaa vastaan.

Kahden hävityn erän jälkeisellä pitkällä tauolla koutsi Kimmo Katajamäki painotti, että tällaisista tilanteista on noustu ennenkin. Kolmattakin erää East Volley johti enimmillään jo viidellä pisteellä. Sitten heille taisi tulla ennen aikainen hyvän olon tunne, ja pääsimme Saska Sarénin vaikeilla syötöillä peliin mukaan. Erän loppuun saatiin hurmos päälle ja yht’äkkiä pelin kuskin paikka vaihtui meille. Vastustajan valmentaja yritti kaikkensa, että erä olisi kääntynyt kotijoukkueelle. Käytti molemmat aikalisänsä ja aloitti vaihtoruletin, mutta tuloksetta. Voitimme erän lopulta 25-20. Neljännessäkin erässä pelasimme alussa hyvin ja  sätkimme kymmeneen pinnaan  suht’ tasaisesti. Sitten fyysisesti vahva kotijoukkue meni menojaan. Kahden tunnin pelirupeaman jälkeen 3 – 1 tappio ja kausi päättyi siihen. Kymmenisen Jyryn kannattajaa kannusti kiitettävästi Jyryä, mutta tällä kertaa se ei siivittänyt meitä voittoon. Edesmennyttä poliitikkoa mukaellen: ”Pisteet on laskettu ja pulinat pois”. Parempi joukkue meni jatkoon. Jos East Volley jatkossa pystyy pitämään ”hyvän olon tunteen” taka-alalla, niin joukkue menee päätyyn asti. On se sen verran vahva nippu.

Pelin jälkeen raati valitsi Jyryn parhaaksi pelaajaksi libero Riku Nissilän. Oikea valinta!

LVS:n artikkeli 13.3.

East Volleyn raportti 12.3.

 

Jyry – East Volley 5.3. 3 – 2 Markku Uusitalo
Savonlinnaan vielä kerran!

Sunnuntaina pelattiin hyvätasoinen M2 sarjan puolivälieräpeli Lempäälän Jyryn ja East Volleyn (Savonlinna) välillä. Noin 130 katsojan ennätysyleisö kannusti raivokkaasti kotijoukkuetta, mikä siivitti Jyryn 3-2 voittoon selkeästä ennakkosuosikista. Peli kesti kaikkiaan 2.5 tuntia ja oli  tasaista vääntöä alusta loppuun asti. Siitä kertoo myös joukkueiden yhteenlasketut eräpisteet 102-102. Ensimmäinen erä alkoi Jyryn hienoisella hallinnalla ja kotijoukkue oli johdossa koko erän. Toiseen erään tuli sisuuntunut East Volley joka pahoilla syötöillä ja vahvoilla hyökkäyksillään murjoi erän 25-17. Pitkän erätauon jälkeen East Volley voitti vielä kolmannenkin erän ja siirtyi 2-1 johtoon. Jyryn kesäloman alku oli enää yhden erähäviön päässä. Kotiyleisön äänekkäällä tuella Jyryn nuoret miehet kaivoivat viimeisetkin energiansa esille ja M2 sarjan ylemmän jatkosarjan voittaja taipui neljännessä erässä selvästi 25-19. Ratkaisevassa viidennessä erässä Jyry kairasi heti alussa muutaman pisteen johdon ja johti peliä jo 13-8. Sitten East Volleyn syöttöruutuun astui Taavi Tuominen, joka pahoilla syötöillään horjutti Jyryn vastaanoton kaventaen tilanteen 12-13. Lopulta Jyry pystyi hoitamaan tarvittavat kaksi pistettä ja näin tärkeä 3-2 kotivoitto kotijoukkueelle. Pelaajien ja valmennusjohdon riemu purkaantui voittotanssina ja kotiyleisö hurrasi mukana.

SM-liigan pistepörssin tämän hetken ykkönen Tapparan Henrik Haapala ja LVS:n toimittaja Erkki Koivisto valitsivat joukkueiden parhaan pelaajan. East Volleyn parhaaksi raati valitsi passarin Jonne Väisäsen sekä Jyrystä joukkueen kapteenin hakkuri Olli Uusitalon 18/+8. Jyryn vahvuus on liikkuva kenttäpuolustus, joka kaivaa pallon peliin mahdottomiltakin  tuntuvista paikoista. Selkeitä vahvuuksia ovat myös joukkueen tasaisuus, hyvä joukkuehenki sekä vahva vaihtopenkki. Hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa esiin yp Arttu Reima, joka vaihdosta tulleessaan takoi 10/+7 pisteet. Jyryn pelaajista kaikki onnistuivat tärkeässä paikassa.

Sarja jatkuu ensi sunnuntaina kolmannella ja ratkaisevalla pelillä Savonlinnassa. Jyry lähtee matkaan isolla bussilla, joten kannattajia mahtuu mukaan. Lisätietoa löytyy Jyryn Facebook-sivulta. Valmentaja Kimmo Katajamäellä on kasassa hyvähenkinen nippu.

East Volley:n raportti löytyy tämän linkin takaa

East Volley (Savonlinna) – Jyry 25.2. 3 – 1 Markku ”Manager” Uusitalo
Puolivälierät alkoivat Savonlinnan OKL-hallissa M2-sarjan ylemmän jatkosarjan voittajaa East Volleyta vastaan. East Volley oli selkeä ennakkosuosikki, mutta pystyimme hyvin laittamaan heille kampoihin. Paikalla on kaikkiaan 135 katsojaa, joten olisi luullut Jyryn pelaajien punttien tutisevan joukkueen toistaiseksi suurimman yleisön edessä, mutta mitä vielä. Peli saatiin hyvin käyntiin ja kotiyleisö oli ällistyksestä hiljaa. Selkeä altavastaaja piti Itä-Suomen ylpeyttä todella ahtaalla. Harmittavasti päätuomarille tuli virhe erän loppupuolella, joka osaltaan vaikutti siihen, että menetimme ensimmäisen erän. Johdimme erää 22-19. Jonne heitti Ollille 2-paikkaan hieman nopean passin ja Olli joutui työntämään pallon vastustajan käsien kautta ulos. Valitettavasti päätuomari ei nähnyt kosketusta – eikä pelissä ollut rajatuomareita! Tilanne olisi pitänyt olla 23-19, mutta harmittavasti tuomarivirheen jälkeen yllättäen 22-20. Jyryn vielä harmitellessa asiaa East Volley tuli nopeasti tasoihin ja lopulta 25-23 erävoittoon. Muuten tuomarikaksikko hoiti hommansa ammattimaisesti, joten heihin ei peli kaatunut. East Volley oli piirun verran parempi ja vei lopulta 3-1 voiton. East Volleyn tekemä peliraportti löytyy seuraavan linkin takaa: http://www.eastvolley.fi/jaetaanko-lentopallossa-muka-tyylipisteita-lejy-kotona-nurin-3-1/
Ymmärrettävästi siellä ei mainita sanakaan ensimmäisen erän lopun tilanteesta.

Kotiyleisön vahvalla tuella tulemme nostamaan oman pelimme tasoa toisessa osaottelussa ensi sunnuntaina Hakkarissa. Lupaan joukkueen puolesta tekevämme kaikkemme, että kausi jatkuu vielä kolmannella osaottelulla Savonlinnassa. Jälleen kerran tarvitsemme vahvan kotiyleisön tukea – tulkaa sunnuntaina 5.3. klo 14.00 Hakkariin!
Jankko (Loimaa) – Jyry 19.2. 2 – 3 #1 Riku ”Gepardi” Nissilä

Lempäälän Jyry pleijareihin !

Nyt se on varmaa ! Jyry varmisti paikkansa 2-sarjan playoff peleihin hakemalla sunnuntaina tarvittavat kaksi erää Loimaalta ! Yhdestä jos toisestakin syystä Jyryllä oli sunnuntaina hieman vajausta kokoonpanossa, ja pelaajat jotka paikalle pääsivät olivat ehkä sen terävimmän kärjen hioneet jo edellisenä ehtoona pois.. (Allekirjoittanut ja Saska)
Ensimmäinen erä mentiin täydellisessä Jyryn hallinnassa ja lopputulos oli tyly 11-25 vierailioille. Tässä kohtaa homma näytti todella hyvältä, mutta sitten toisen erän Jankko vei 27-25. Ilmaiseksi ei Loimaalta mitään mukaan siis oltu saamassa.
Kolmanteen erään Jyryn pelurit päättivät että nyt on otettava se yksi tarvittava erä ja hyvällä taistelulla se kairattiinkin maaliin saakka !! Tässä kohden varmistui tuleva reissu Savonlinnaan ja peli siinä pääsi vähän retkahtamaan. Jankko voitti sitten loput erät ja kauden ensimmäinen viisieräinen pelikin oli nyt nähnyt päivänvalon. Tärkeintä on kuitenkin se että vaadittava pinna oli jo hoidettu kotiin !

Pisteiden valossa Jyryn parhaita olivat Tapio (15/+12) ja Tumppi (14/+10).

Ensiviikolla alkaa sitten tosipelit kun Jyry matkustaa lauantaina 25.2 Savonlinnaan kohtaamaan vanhan liigajoukkue East volleyn ! Vastustaja on ennakkoon varmaankin 2-sarjan yksi kovimmista joukkueista.

 

Jyry – AitRi 11.2. 3 – 1 Markku ”Manager” Uusitalo

Jyry otti todella tärkeän 3 – 1 voiton ennätysyleisön edessä viime lauantaina Hakkarissa. Ensimmäisessä erässä pelin tärkeys taisi jähmettää kotijoukkueen, sillä AitRi vei erää miten tahtoi. Erä oli taputeltu 16 minuutissa pistein 13 – 25. Siinä meinasi tuskan hiki nousta managerinkin naamalle, mutta usko paremmasta oli kova. AitRi pelasi varmasti parhaan eränsä tällä kaudella ja erässä oli vain yksi kuski – AitRi. Toisessa erässä Jyry pääsi paremmin peliin sisään. Erä oli todella tiukkaa taistelua piste pisteeltä. Raastavan 27 minuuttia kestäneen erän tulos oli lopulta Jyrylle  25-23. Pitkän erätauon aikana Jyry sai lopullisesti käsijarrun pois päältä ja peli kääntyi  vastustamattomasti kotijoukkueelle. Viimeiset kaksi erää Jyrylle puhtaasti 25-17 ja 25-21. Päätuomari jakoi kuumassa – mutta rehdissä – pelissä kaksi varoitusta (yksi molemmille joukkueille)  ja yhden rangaistuksen (Jyrylle).

Jyryn paras pelaaja oli Saska Sarén 20/+14. Saska on ollut kevään kaikissa peleissä liekeissä. Myös toinen YP Arttu Reima pelasi hyvän pelin, kuten koko joukkue. Hyvä uutinen oli myös hakkuri Olli Uusitalon olkapään kestäminen. Jyryn selkeä vahvuus on joukkueen tasaisuus, joka pelistä toiseen jauhaa tarvittavat pisteet.

Peli oli varmasti mieleen ennätysyleisölle. Toisessa erässä laskettiin paikalla olevan vähintään 68 katsojaa. Paikalla oli todennäköisesti enemmänkin väkeä. Jyry on tähän mennessä voittanut kaikki kolme jatkosarjan peliään ja on tällä hetkellä lohkonsa ykkönen. Playoff paikka ei kuitenkaan vielä ole satavarmasti taskussa. Ensi sunnuntain Jankko-pelistä pitää saada vähintään kaksi erää. Yksi erävoitto ei riitä, sillä silloin häviämme eräsuhteella AitRi:lle. Jos olette Loimaalla päin ensi sunnuntaina klo 13.00 niin poiketkaa Hirvihoviin kannustamaan Jyryä!

Jos/kun pääsemme playoffeihin, niin vastaan asettuu kivikova East Volley Savonlinnasta. Pelit aloitetaan Savonlinnassa lauantaina 25.2.

 

KaJe – Jyry 5.2. 1 – 3 #8 Harri Montonen

Lempäälän Jyryn edustusjoukkue palasi sunnuntaina kolmen viikon pelitauolta ja matkusti Hämeenlinnaan Elenia Areenalle Luolajan Kajastuksen vieraaksi. Jyry joutui lähtemään koitokseen muutamilla avainhenkilöiden poissaoloilla. Päävalmentaja Kimmo Katajamäki oli estynyt pelimatkalta työkiireiden vuoksi. Jyryn penkin päähän kutsuttiin Reijo ”Reppu” Härikkä. Lisäksi kauden aikana paljon passarin tontilla häärinyt Jonne Haavisto sairastui otteluviikonlopun aikana. Tämä tarkoitti Jyryn toisen nuoren passarin eli Matias Wallgrenin todellista tulikastetta miesten 2-sarjassa. Ennen Kajastus-ottelua Matiaksella oli vyöllään 2-sarjasta yksi pelattu kokonainen ottelu Raumalla ja muutamia vaihtokierroksia syksyn muissa peleissä.

Reppu Härikkä piti joukkueelle ennen pelin alkua kaksi minuuttia kestäneen puhuttelun, jossa käsiteltiin enimmäkseen passarin ajatusmaailmaa ottelun aikana. Tämä oli varmaan yksi syistä nuoren Wallgrenin esittämään hyvään peliin.

Pelin kolme ensimmäistä erää olivat todella tasaisia, joissa kaikissa toinen joukkue sai aina muutaman pisteen kaulan. Nämä pistekaulat kuitenkin aina tasoittuivat erien edetessä pitkillä syöttövuoroilla. Pelin erikoisin tilanne koettiin kolmannen erän tiukassa tilanteessa 23-23. Jyryn syöttövuorolla verkkotuomari vihelsi Jyrylle käsittelyvirheen ja tilanne merkittiin Kajastukselle eräpallotilanteeksi 23-24. Tässä vaiheessa lentopallosäännöistä hyvin perillä oleva Saska Saren kävi puhuttelemassa päätuomaria ja päätuomari tuomitsi pallon uusittavaksi. Tilanne oli taas 23-23, jonka jälkeen Jyry teki erävoittoon tarvittavat kaksi pistettä. Todella tärkeään paikkaan tuli Sarenin tieto verkkotuomarin vihellysoikeuksista.

Jyryn paras pelaaja oli tällä kertaa juuri Saren tehoilla 19/+14. Saren iski isoista passeista tehokkaasti 4-paikalta. Toinen tehomies oli keskitorjuja Tapio Hieta tehoilla 14/+12. Hieta esitti etenkin mahtavaa torjuntatyöskentelyä, sillä Hiedan pisteistä 10 tuli torjunnoilla. Riku Nissilä oli totutun loistava liberon tontilla, esittäen muutamia hienoja pelastuksia. Nissilän liberointi oli käytännössä virheetöntä, vaikka hän kirjautti tehot -/-2, sisältäen tilastokummajaiset eli yhden hyökkäysvirheen ja yhden nostovirheen.

Neljäs erä oli jo jonkin verran selvempi, jolloin otteluvalmentaja Reppu Härikkä pääsi tekemään muutamia kokeilujakin. Peli päättyi lopulta erilukemin 1-3 (25-23, 23-25, 23-25, 17-25) Jyryn voittoon. Ottelupallon syötti ässänä kenttään, kukas muukaan kuin Matias Wallgren. Jyryn hankkima voitto oli tärkeä, sillä Jyry pelaa edelleen 2-sarjan alemman jatkosarjan voitosta. Alemman jatkosarjan voittaja pääsee keväällä pelaamaan pudotuspelejä noususta 1-sarjaan. Jyryn seuraava peli on alemman jatkosarjan kärkikamppailu Aitolahden Riennon 2-joukkuetta vastaan lauantaina 11.02. klo 13:30. Peli pelataan tutusti Hakkarin liikuntahallissa.

 

LVS:n artikkeli Jyry – PäLu pelistä 18.1.2017

Jyry – PäLu 15.1. 3 – 0 Markku ”Manager” Uusitalo

Jyry palasi joulutauolta M2-sarjan jatkopelien merkeissä pelillä Pälkäneen Luja-Lukkoa vastaan. Kevään jokainen peli on tosi tärkeä tavoiteltaessa paikkaa M2-sarjan pleijareihin – ja se on joukkueen tavoite tälle kaudelle. Koutsi Kimmo oli hieman odottavalla mielellä, sillä joukkue ehti harjoitella kunnolla ainoastaan viikon ennen peliä. Lisäksi syksyn runkosarjan Jyryn pistekunkku hakkuri Olli Uusitalo ei pystynyt pelaamaan olkapäävamman vuoksi. Jyry oli kuitenkin alusta lähtien paljon paremmin pelissä mukana kuin PäLu. Ensimmäinen erä 16 minuutissa 25-14 Jyrylle. Toinen erä alkoi tasaisemmin ja pelin edetessä PäLu pääsi jopa viiden pisteen johtoon. Yleispelaaja Arttu Reiman tulo kentälle hakkurin tontille kuitenkin muutti pelin kulun. Arttu syötti usean vaikean, mutta varman syötön ja sitä kautta Jyry pääsi peliin mukaan ja vei sen lopulta 25-20. Pitkän erätauon jälkeen palattiin kolmanteen erään. Erä alkoi Jyryn komennossa aina 7-1 tilanteeseen asti. Kolmas erä ja koko peli näytti selvältä. Itsekin olin tyytyväinen, sillä ehtisin katsomaan Kaisa Mäkäräisen takaa-ajokisaa alusta lähtien! Mutta mitä vielä, PäLu kuroi eroa pikkuhiljaa kiinni. Erän lopulla oltiin jo tasalukemissa 24-24. Huikkasin jätkille, että nyt peli poikki ja Mäkäräistä katsomaan. En tiedä auttoiko se vai ei, mutta Jyry hoiti kaksi viimeistä pistettä ja siten puhdas 3-0 voitto sekä tärkeät kolme pistettä.

Koko joukkue pelasi ihan OK pelin. Joukkueen selkeä vahvuus on tasaisuus sekä vahva vaihtopenkki. Saska Sarén (13/+8) pelasi ehkäpä kauden parhaan pelinsä, myös vastaanotto toimi hyvin. Arttu Reiman (7/+7) sisääntulo toisessa erässä käänsi toisen erän ja sitä kautta koko pelin Jyrylle. Keskarit Tapio Hieta (6/+5) ja Ossi Katajamäki (8/+5) pelasivat perusvarmasti. Gepardi-libero Riku Nissilä liikkui hirveällä energialla takakentällä ja nosti tasaisen varmasti pallon passarille. 17-vuotiaan passari Jonne Haaviston passipeli paranee koko ajan ja Jonne pyöritti Jyryn peliä monipuolisesti.

Yli puolensadan katsojan yleisölle iso kiitos! Tulkaa jatkossakin kannustamaan nuorta nousijajoukkuetta kohti  M2-sarjan pleijareita!

LVS:n artikkeli 11.1.2017

AitRi – Jyry 9.12. 0 – 3 Kimmo ”Koutsi” Katajamäki

Lähtökohta vähän huono. Arttu Espanjassa, Olli ja Jesse ollut kipeänä. Meiltä tasapainoinen esitys niinkuin kauden muidenkin pelien osalta. Pelin alussa vastaanotto vähän hakusessa, parani pelin edetessä. Omat virheet pystyttiin pitämään alhaisena. Pisteiden valossa Olli (13/+11) ja Tapsa (8/+8) parhaimmistoa.  Joukkueen tasaisuus ratkaisi kumminkin pelin. Ossi palkittiin AitRin puolelta Jyryn parhaana. Pelaava kuusikko oli Jonne, Jesse, Tapsa, Olli, Saska ja Ossi. Liberona hääri Riku.

 

Jyry – PäLu 3.12. 3 – 1 LVS:n artikkeli 7.12.2016
Jyry – OrPo 19.11. 1 – 3  Markku ”Manager” Uusitalo  (mukana myös Kimmon kommentteja).

Pelin alku oli loistava! Joukkue toteutti Kimmon suunnitelmaa eli syötöt kohdistettiin pääosin OrPon liberolle. Se onnistui niin hyvin, että OrPon libero istui vaihtopenkillä erän lopun. Erä oli Jyryn parasta peliä kotikentällään tällä kaudella. Kaikki osa-alueet osuivat kohdalleen ja kokenut OrPo oli täysin vietävissä. Erä päättyi Jyrylle 25-16. Toiseen erään OrPo vaihtoi liberon ja pääsi peliin paremmin kiinni. Erää pelattiin hienoisessa Jyryn johdossa loppupuolelle asti. Jyryllä oli jopa kolme eräpalloa, mutta harmittavat kolme perättäistä syöttövirhettä ratkaisivat erän lopulta Orpolle pistein 28-30. Se oli koko ottelun kulminaatiopiste. Kolmannessa ja neljännessä erässä pelattiin pitkiä ja todella hyviä palloja, mutta pääosin ne kääntyivät rutinoituneelle OrPolle. Erät lopulta selvästi OrPolle 17-25 ja 19-25. Kaikki kunnia OrPolle. He puolustivat hyvin ja hyökkäsivät tehokkaasti. Jyryn laitamiesten tehot katosivat pelin edetessä. Tilastojen valossa Ossi keskimiehenä 13 pisteellään pelasi kauden parhaan pelinsä. Arttu pelasi myös vahvan pelin (14). Torjuntoja kaikkiaan 13 joista keskimiehet napsivat 10. Kimmo mietti pelin jälkeen, että olisi pitänyt ehkä pelata enemmän keskeltä.

Pelistä olivat poissa eri syistä johtuen kolme pelaajaa (Riku, Harri ja Santtu). Riku on pelannut kaikki Jyryn pelit liberon vaativalla tontilla. Rikun poissaolo aiheutti Kimmolle hieman harmaita hiuksia. Onneksi sekä Arttu että Saska ovat aiemmin pelanneet liberona, joten heidät merkittiin  pöytäkirjaan liberoiksi. Saska aloitti liberona ja hoiti tontin kunnialla. Näin Saska oli poissa YP:n paikalta ja Kimmolla oli yksi vaihtoehto vähemmän suunnitella peluutusta.

Jyrylle tappio tiesi suoran jatkopaikan ylempään sarjaan mutkistuvan entisestään. Enää paikka ei ole omissa käsissä, vaan tarvitaan muiden apua.  Katsojille suuri kiitos kovasta ja äänekkäästä kannustuksesta. Yhdessä vaiheessa laskimme 55 katsojaa, hienoa! Lopputuloksesta huolimatta peli oli varmasti katsojien mieleen. Juttelin pelin jälkeen tuomareiden kanssa ja kumpikin kertoi, että oli mukava tuomita kunnon laadukasta peliä, jossa pelaajat keskittyvät pelaamiseen eivätkä tuomioista urputtamiseen. Myös OrPon valmentaja ja kapteeni kävivät kertomassa, että oli hienoa pelata näin hyvää peliä. He kehuivat Jyryn nuorta pelaajakaartia vuolaasti – varsinkin kahden ensimmäisen erän osalta.

 

LVS:n artikkeli 16.11.2016 alkusyksyn peleistä

 

Loimaan Jankko – Jyry 12.11. 0 – 3
KaJe (Hämeenlinna) – Jyry 13.11. 0 – 3 

Kimmo ”Koutsi” Katajamäki

Viikonlopun saldo 6 pistettä, eräsuhde 6-0. Kun vielä kyseessä vieraspeleistä, ollaan tosi tyytyväisiä.
Jankko peliin lähdettiin kuusikolla Jonne, Jesse, Tapsa, Tumppi, Saska ja Harri. Liberona hääri Riku. Teemana oli omien virheiden karsiminen edelliseen peliin peilaten. Onnistuttiin siinä hienosti. Meidän oman pelin rutiinitaso riittää pitkälle kun vältellään omia virheitä. Pelaajista Tumppi Hakkurina ok (16 pistettä). Tapsa keskarina myös ok(8pistettä). Muilla tasaisen varmaan suorittamista. Jankko oli hankkinut kovan luokan vahvistuksen passarin paikalle, Kasper Vuorinen pyöritti peliä hienosti. Lähtee kuulemma lähiaikoina pelaamaan Libanoniin.
Sunnuntaina lähdettiin iltapeliin hämeenlinnaan Luolajan Kajastuksen vieraaksi. Kuusikko muutettiin muotoon Jonne, Arttu, Tapsa, Olli, Saska(Jesse toisessa erässä tilalle) ja Ossi. Liberona tuttuun tyyliin hääri Riku. Peli pyöri rutiinilla samaan tyyliin kuin Jankkoa vastaan. Vastaanotto toimiin, siitä on hyvä rakentaa peliä eteenpäin. Virheiden minimointi taas teemana. Väheni edelleen lauantain pelistä. Pelaajista hakkuri Olli takoi 17 pistettä. Yypeet säesti laidoilta hienosti. Keskimiehet tekee pelistä toiseen sen 10 pistettä.
Yhteenvetona joukkuee rutiinitaso hyvällä tasolla. Peli ei sekoa vaikka toiseen peliin kuusikkoon vaihdettiin puolet. Laajuutta löytyy. Hyvä niin.
Katseet on siirretty lauantain kärkikamppailuun OrPoa vastaan. Siinä pelissä ratkeaa luultavasti lohkon toinen jatkaja ylempään jatkosarjaa.

#1 Riku ”Gepardi” Nissilä

Jyryllä 6pinnan vieraspeliviikonloppu !!

Lempäälän Jyry oli tyly vierailija viikonloppuna pelatuissa otteluissa Loimaalla sekä Hämeenlinnassa. Molemmista peleistä kotiin täydet 3 pinnaa takataskussa häviämättä erääkään !

Loimaalle vähän viimetingassa saapunut Jyry lähti hyvällä miehityksellä ennakkosuosikin asemassa viemään peliä nimiinsä. Vastustaja oli kaivanut passari Kasper Vuorisen pyörittämään peliä ja kyllä huomasi, että miehellä oli kokemusta mestaruusliigasta, Iranin superliigasta aina Tsekkien Extraliigaan. Silkkistä passia ja syötöt tuottivat Jyryn nostopelille vaikeuksia. 2 ensimmäistä erää merkattiin Jyrylle 23-25 lukemin ja kolmas olikin sitten jo 16-25

Tuomas Henttonen oli Jyryn kovin pelimies hakkurin tontilla ! Tämä joukkueen seniori painoi tehot 16/+8 Tapio Hieta otti 5 kohtuu tylyä torjuntaa vanhassa kotihallissaan. Päivän lammas on kuitenkin jaettava, ja tälläkertaa se menee päävalmentaja Kimmo Katajamäelle pelinviivytys varoituksesta..

Isänpäivää lähdettiin viettämään poikain kanssa tällä kertaa Hämeenlinnaan. Toisin kun Loimaalle, niin nyt saavuttiin pelipaikoille ajoissa. Sali oli senverta suuri ja mahtava, että pukukopista kentälle oli noin kolmen päivän matka.

Pelistä paistoi hieman sunnuntai päivä, mutta Jyryn komennossa mentiin aikaslailla ensimmäiset kaksi erää. Kolmas erä laitettiin sitten jännemmän kautta 26-28.

Jonne Haavisto yllätti koko Hämeenlinnan ottamalla KAKSI (2) torjuntaa ! Se sytytti koko vierasjoukkueen ottamaan kolme pojoa kotiin. Loimaan myöhästelijäkaksikko Arttu&Olli korjaili eilisiä kauneusuniaan painamalla hyvällä pöhinällä pisteitä laidoista.
Jyry – Lapin Narvi-Pallo (Rauma) 6.11. 1 – 3 Markku ”Manager” Uusitalo

Sunnuntaina pelattiin M2-sarjan lohko kolmen kärkikamppailu Jyryn  ja NarPan (Rauma) välillä. NarPa oli hävinnyt syksyn aikana ainoastaan yhden erän – toisaalta Jyryllä oli takanaan kolmen pelin voittoputki. Tiedossa oli tiukka peli – ja sitähän se olikin. Kuutisenkymmentä katsojaa näki tasaisen pelin, joka lopulta päättyi 3-1 NarPan voittoon. Se oli kauden ensimmäinen kotitappio. Ottelun ratkaisu näkyi selvästi tilastoista. Jyry teki hirmuisen määrän omia virheitä – 45. Se oli puolet NarPan pisteistä!. Vastustajalla oli 16 omaa virhettä. Vaikuttiko pelin tärkeys nousijajoukkue Jyryn pelaajiin – ehkäpä. Tällä kertaa hyökkäyspisteet saatiin laidoilta, keskeltä ei kumpikaan joukkue päässyt juhlimaan – torjunta piti siitä huolen. Vastaanotto toimi OK. Varsinkin libero Riku ”Gepardi” Nissilä oli pelipäällä, kuten myös YP Saska Sarén. Jyry pääsi kyllä hyökkäämään, mutta tehot puuttuivat. Lisäksi kaikki kunnia NarPan kokeneelle joukkueelle, joka kylmän viileästi teki tarvittavat pisteet tasaisen varmalla pelillä. Tappio mutkisti Jyryn matkaa ylempään jatkosarjaan ja ykkösen karsintoihin. Kaikki on kuitenkin vielä omissa käsissä.

Ensi viikonloppuna Jyry pelaa kaksi peliä vieraissa. Ensin lauantaina Loimaan Jankkoa vastaan Hirvihovissa klo 13.00 ja sunnuntaina KaJea vastaan Hämeenlinnan Elenia-Areenalla klo 18.00. Jos olette näillä suunnilla, niin poiketkaa katsomaan ja kannustamaan! Seuraava kotiottelu on lauantaina 19.11. klo 13.30 Hakkarissa. Jälleen tiedossa kuuden pisteen peli, sillä vastaan tulee toisena oleva muutamalla entisellä liigapelaajalla höystetty OrPo (Orivesi).

Jyry – Aitolahden Riento 29.10. 3 – 1 #99 Santtu Karvonen

Lauantaina Lempäälään saapui Aitolahden Riento. Paperilla kotijoukkue Jyry lähti ennakkosuosikkina ja ennakkosuosikin paineet Jyry kestikin ja otti makoisan 3-1 voitoin. 1. Erä oli molempien joukkueiden tunnustelua Hakkarin parkettiin. Epävarmat otteet oli molemmilla puolilla. Jyry teki ison määrän virheitä ja näin kartutti AitRin pistepussia. Ensimmäinen erä kuitenkin kotijoukkue jyrylle ihan vakuuttavin lukemin. 2. Erä olikin jo hieman vakuuttavampaa tekemistä molemmilta porukoilta. Tämäkin erä kuitenkin Jyrylle selkeästi. 3. Erä oli kotijoukkueen osalta suhteellisen kaoottista. Jyry antoi heti erän alkuun AitRille 1-8 johtoaseman, jota ei enään saatu kiinni. Jokainen osa-alue oli täysin hukassa. AitRin koko ottelun vakuuttavasti toiminut puolustuspeli kaivoi Jyryn lyönnit ja muutkin suoritukset lattiasta ylös ja yhtäkkiä erä olikin jo Aitrille 13-25. 4. Erä tarjosikin sisuuntuneen Jyryn. Osa-alueet alkoi hioutua yhteen ja peli parhaimmillaan olikin näyttävää. Tämän erän Jyry kirjauttikin nimiinsä ja koko ottelun lukemin 3-1.

Erityismaininta kotijoukkueen Valkeakosken vahvistukselle keskitorjuja Tapio Hiedalle. Torjuntoja alkoi kertymään ottelun edetessä, ja keskihyökkäykset Tapio hoisi kenttään vahvalla otteella.

Seuraava ottelu pelataankin sunnuntaina 6.11 jolloin vastaan asettuu väkevästi kauden aloittanut NarPa. Luvassa on taattua lentopallohuumaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nähdään siellä.

Jyryllä voitokas viikonloppu. LVS:n artikkeli 24.10.

Jyry – Loimaan Jankko 22.10. 3 – 0 #1 Riku Nissilä

Lempääälän Jyryn edustustiimi täydensi viikonloppunsa lauantaina puhtaalla 3-0 voitolla Loimaan Jankkosta ! Siipirikkoinen Jankko taisteli hyvin mukana, mutta loppua kohden Jyryn rutiini suorittamisessa oli vastustajaa vahvempaa. Pälkäne Gardenissa pelatun pelin jälkeen vastaanotto hakkarissa hieman alussa takkuili, mutta hyvin sekin alkoi pelin edetessä parantumaan. Viikonlopun saldo kahdesta pelistä siis täydet 6 pistettä ja vain yksi hävitty erä !

Tuplaviikonlopun kahdesta voitosta voidaan kiittää koko joukkuetta, mutta muutama mies on erikseen mainittava.. Olli ”EL Capitano” Uusitalo teki kentällä mitä halusi ja verkon toisella puolella oli tyytyminen siihen. Tämä Jyryn kovakätinen hakkuri paukutti viikonlopun aikana hurrrrrrjat  50/+37 tehot. Oli torjuntaa, ässää ja hyökkäyspisteitä vaikka muille jakaa ! Toisena miehenä mainittakoon keskitorjuja Tapio Hieta, joka paukutti vknlopun aikana miehekkäät 16/+14. Tärkeitä torjuntoja ja tappoprosentti passin saadessaan oli kohdillaan ! Hyvä joukkuehenki ja hyvää suorittamista koko tiimiltä !

Seuraavan kerran Jyryn edustus pelaa M2-sarjan kotiottelun ensiviikon lauantaina 29.10 hakkarissa klo 13:30. Vastassa tuolloin Aitrin M2 tiimi.

ISO KIITOS kuuluu yleisölle, jotka olivat kotipeliä katselemassa !! Meininki oli jälleen loistava ja toivommekin, että jatkossakin porukka löytää tiensä lehtereille ! Tästä on hyvä jatkaa !

 

Pälkäneen Luja-Lukko – Jyry 21.10. 1 – 3 #8 Harri Montonen

Jyry haki perjantai-iltana vierasvoiton Pälkäneeltä 2-sarjan ottelussa lukemin 1-3 (26-24, 19-25, 19-25, 20-25).

Ottelun alussa Jyry oli jonkin verran vaikeuksissa Pälkäneen Lukon pienen kotisalin kanssa, mutta saliin tullessa tutummaksi, pelikin alkoi käydä aivan loistavasti.

Jyryn paras oli Olli Uusitalo, joka takoi palloa hakkurin tontilla tehopistein 29/+22. Jyryn nuori passari Jonne Haavisto pelasi Pälkäneen Lukon torjuntaa pihalle niin, että usein Jyryn Uusitalolla oli vain yksi Pälkäneen Lukon torjuja vastassa, välillä ei yhtään.

Kaikki Jyryn pelaajat pelasivat hyvän ottelun, mutta laitetaan vielä libero Riku Nissilälle erityismaininta hyvästä vastaanotto- ja puolustuspelistä.

Jyry on seuraavan kerran tulessa jo nyt tämän viikon lauantaina, silloin kotiottelussa klo 13:30 vastassa Loimaan Jankko.
OrPo – Jyry 7.10.  1 – 3 LVS:n artikkeli.